Lapin suot - Lapin piiri

Suomi on pinta-alaansa nähden maailman soisin maa. Runsaimmin soita esiintyy Pohjois-Pohjanmaalla sekä Lapissa pohjoisinta aluetta lukuun ottamatta. Monimuotoisen luonnon säilyttämisen lisäksi luonnontilaiset suot vaikuttavat myös maapallon ilmaston säätelyyn.

Suot ovat tärkeä osa Lappilaista maisemaa. Yhteensä suomaata löytyykin alueelta noin 58 000 km², joka vastaa yli 50 %:a koko Lapin pinta-alasta. Lapin yleisin suotyyppi on aapasuo, jonka avointa keskusosaa korvet reunustavat. Pohjoisimmasta Lapista löytyy myös palsasoita, joiden tunnusmerkkejä ovat suuret, ikiroutaiset turvekummut. Niiden olemassaoloa kuitenkin uhkaa ilmastonmuutos, jonka vaikutuksesta eteläisimmät palsasuot ovat jo sulaneet.

Soiden lajisto

Suot toimivat elinympäristönä monipuoliselle lajistolle. Vaikka suot eivät esimerkiksi metsiin verrattuna ole yhtä runsaslajisia, on niiden merkitys luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta kiistaton. Osittain soilla esiintyy samoja lajeja kuin metsissäkin, mutta lisäksi on olemassa erityisesti soilla viihtyviä kosteikkolajeja, joita ei esiinny muualla. Runsaimmin soilla kasvaa rahkasammalia, sarakasveja (kuten tupasvillaa, Eriophorum vaginatum) sekä varpukasveja (kuten karpaloa, Vaccinium oxycoccus ja V. microcarpum).

Koko maassa on havaittu kahdeksan vain soilla esiintyvää päiväperhoslajia. Kannat ovat runsaimmillaan pohjoisilla alueilla, jossa erityisen runsaana esiintyy muurain- sekä rahkahopeatäplää (Boloria freija sekä Boloria frigga).

Suolla elävien lintujen kannat ovat taantuneet Lapissa, kuten koko maassa, vaikka Pohjois-Suomessa lintujen pesimäpaikoille tärkeät rimpisoista on ojitettu vain kymmenesosa. Syynä kantojen laskuun arvellaan olevan muiden muassa pesimäpaikkojen laadun lasku, sekä talvehtimisalueiden elinympäristöjen muutokset. Erityisesti suokukon (Philomachus pugnax) kanta on taantunut. Sitä tavataan vielä Etelä-Lapissa sekä harvalukuisempana Tunturi-Lapissa. Suokukko luokitellaan nykyään erittäin uhanalaiseksi lajiksi.

Suokukko. Kuva: Jarkko J. (CC BY-NC 2.0), Flickr. Ei muutoksia.

Ojitettuja soita

Suuri uhka suoluonnolle on ojittaminen. Sen kautta soita on pyritty muuttamaan metsätaloudelle tai maanviljelykselle sopivaksi alaksi. Lapissa kuitenkin jopa kolmannes metsäojitetuista soista on ollut puuntuotantoon liian karuja.

Lapissa soiden laajamittainen ojittaminen on ollut vähäisempää kuin etelässä. Pohjoisboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä soita on suojeltu laajemmassa mittakaavassa, ja suojeluaste onkin jopa 25 % alkuperäisestä suoalasta. Kuitenkin myös pohjoisessa yli 40 % suoalueista on ojitettu. Joissain tapauksissa suo on suojeltu vasta ojittamisen jälkeen.

Soiden ojittaminen muuttaa merkittävästi soiden ekologiaa. Muutos näkyy heti ojituksen jälkeen suon vesitaloudessa, sillä ojituksen tavoitteena on ohjata suolta pois sille luontaisesti kuuluvaa vettä. Samalla suolta kulkeutuu ravinteita ympäröiviin vesistöihin, mikä kiihdyttää niiden rehevöitymistä. Vanhoilta ojitetuilta soilta ravinteita huuhtoutuu moninkertaisesti verrattuna 20-30 vuotta sitten ojitettuihin soihin. On myös arvioitu, että ojitukset voimistavat kevättulvia Lapissa.

Ojituksesta seuraavan suon kuivumisen vuoksi soiden tyypillinen eliöstö väistyy metsämäisen lajiston tieltä.

Suomaisemaa Utsjoelta. Kuva: ikkunasuomenluontoon.fi / harmaaparta

Ennallistamistoimet elvyttävät

Soiden ojittamisen negatiivisia vaikutuksia suoluonnolle voidaan pyrkiä korjaamaan ennallistamistoimilla. Tavoitteena on palauttaa suolle sille kuuluvat vedet, jonka seurauksena turpeenmuodostus palaa entiselle tasolleen, ja elinympäristö muuttuu suoeliöstölle suotuisaksi. Aina ennallistettava suo ei kuitenkaan palaudu esimerkiksi lajistoltaan täysin samanlaiseksi, kuin se oli ennen ojittamista.

Ennallistettujen soiden oletetaan myös toimivan luonnontilaisten soiden tapaan tulvien ehkäisijöinä sekä vesien puhdistajina.

Soiden ennallistaminen on lisääntynyt 1990-luvun lopulta lähtien. Lapissa soita on ennallistettu valtion mailla erilaisten hankkeiden yhteydessä.

Tupasvilla. Kuva: Miika Silfverberg (CC BY-SA 2.0), Flicr. Ei muutoksia

Suot ja ilmastonmuutos

Ilmastonmuutoksen noustua esille myös soiden merkitystä prosessissa on alettu selvittää. Soilla arvellaankin olevan merkittävä rooli ilmaston säätelyssä. Yksiselitteistä vastausta ei kuitenkaan ole.

Kasvihuonekaasujen osalta tietoa on jonkin verran. Soihin kertyvä turve toimii ilmakehän hiilinieluna, sillä hapettomissa oloissa hiilidioksidia vapauttavaa hajoamista ei tapahdu. Suoekosysteemiin siis tulee enemmän hiiltä pinnalla kasvavien kasvien kautta, kuin mitä aineksen hajotessa vapautuu. Samalla turvekerroksen hapettomissa osissa kuitenkin muodostuu metaania, joka on hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu. Yhteisvaikutuksen arvellaan kuitenkin olevan pitkällä aikavälillä ilmastonmuutosta hillitsevä.

https://www.flickr.com/photos/anmiett/2368457177/in/album-72157604286526394/ — Inarin Pässirovaneva. Kuva: Antti Miettinen (CC BY-NC-SA 2.0), Flicr. Ei muutoksia.

Ojitettujen soiden vaikutus ilmastoon on epäselvempi. Etenkin rehevillä ojitetuilla soilla puuston kasvu voi jonkin aikaa pitää suoalueen hiilinieluna, kun puusto hyödyntää hajoavan turpeen hiilivarastoja. Veden pinnan alenemisen seurauksena metaanin tuotanto vähenee, mutta ojat voivat edelleen tuottaa metaania tai johtaa sitä pinnalle syvemmistä kerroksista.

Uhatut suot

Lapin alueella kaivoshankkeet vaarantavat luonnontilaisten soiden säilymisen.

Sodankylässä sijaitseva Viiankiaapa kuuluu Natura 2000 -verkostoon sekä luonto- että lintudirektiivin nojalla. Suo on pääasiassa luonnontilaista aapasuota, jota kuitenkin täplittävät monet arvokkaat letot ja lähteet. Alue onkin luontoarvoiltaan merkittävä, ja esimerkiksi monet soilla viihtyvät linnut pesivät alueella.

Metsähallituksen laatimassa hoito- ja käyttösuunnitelmassa alueen luonnonsuojelullisiksi tavoitteiksi mainitaan aapasuoluonnon sekä sen eliöstön turvaaminen sekä maisemallisen kokonaisuuden säilyttäminen. Tavoitteiden toteuttamiseksi lajistoa häiritsevät ja luontotyyppejä muuttavat toimet tulisi pitää vähäisinä.

Viiankiaavan aluetta uhkaa kuitenkin Sakatin kaivoshanke. Toteutuessaan suojelualueen alle rakennettava kaivos vaikuttaisi suon ekologiaan, sillä esimerkiksi aavan vesitalous häiriintyisi ja siten vaikuttaisi lajistoon. Ekologisten arvojen heikkenemisen vuoksi kaivoksen toteutuminen myös vaatisi Natura 2000 -alueen uudelleen rajausta.

Lisää Viiankiaavasta voi lukea Sompion luonnonystävien sivuilta.

Savukosken Soklin fosforikaivos puolestaan jättäisi alleen mm. osan Jänesaavasta sekä Sokliaavasta. Louhittaviksi suunniteltujen fosforiesiintymien vuoksi alueen luonto on monipuolisempi kuin ympäröivällä seudulla. Vaikka esimerkiksi Jänesaavan ei katsota olevan luontoarvoiltaan merkittävä, huomionarvoisia kuitenkin ovat alueen lukuiset kirkasvetiset lähteet. Lisäksi alueella tiedetään pesivän uhanalaisia ja vaarantuneita lintuja. Alueelle suunniteltu kaivostoiminta turmelisi Soklin soiden luonnon peruuttamattomasti.

Ylitornion ja Rovaniemen kunnissa sijaitseva Mustiaapa-Kaattasjärven alue on lajistollisesti tärkeä suojelukohde, ja se kuuluukin Natura 2000 -verkostoon. Suurimmasta osasta alueesta onkin jo muodostettu luonnonsuojelulain mukainen suojelualue. Etenkin linnuston osalta Mustiaapa on monipuolinen, esimerkiksi kahlaajalintuja esiintyy siellä runsaasti. Myös hanhet käyttävät suota pesimäalueenaan.

Mustiaavalle ei vielä ole suunniteltu kaivosta, mutta kaivosyhtiö Mawson on kairannut alueella tehdessään malminetsintää. Yhtiöllä on aikomuksena kaivaa alueelta kultaa, kobalttia ja mahdollisesti uraania, jota alueelta myös löytyy. Kairauksien seurauksena alueen luonto on jo kärsinyt vahinkoja.

Malminetsintäjälkiä Mustiaavan luonnonsuojelualueen läheisyydessä. Kuva: Anna Bagge

Suot tuovat monipuolisuutta Lapin maisemaan. Monimuotoisen ympäristön turvaamisen lisäksi ne tarjoavat mahdollisuuden monenlaiseen virkistys- ja hyötykäyttöön. Vaikka soiden arvoa on historian saatossa usein väheksytty, ovat ne silti merkittävässä roolissa esimerkiksi luontosuhteen muovaamisessa. Soilla liikkuminen pitkospuin, suolajiston ihmettely ja hillojen sekä karpaloiden pomiminen ovat toivottavasti jatkossakin mahdollisia pohjoisen asukkaille.