Lapin luonnonsuojelupiiri järjestää vuosittain perinnemaisematalkoita Kittilän Särestöniemen museoalueella ja Pelkosenniemellä Keminsaarten Kuusisaaressa. Niittämisen ja laiduntamisen tavoitteena on parantaa alueiden maisemallista arvoa sekä lisätä luonnon monimuotoisuutta. Hoidon vaikutuksesta niukkaravinteisuutta ja valoa tarvitsevat kasvilajit saavat elintilaa, ja rehevöitymistä indikoivat kasvilajit kuten maitohorsma, koiranputki ja nokkonen vähenevät. Alueilla esiintyy uhanalaisuus-luokituksessa silmälläpidettäviä lajeja esim. noidanlukkoja, jotka suosivat kulttuuribiotooppeja ja hyötyvät niittämisestä.
Vuonna 2017 Lapin piiri voitti Lapin Vuoden maisemateko –palkinnon tunnustukseksi arvokkaasta työstä kulttuuriympäristön hyväksi.
Perinnemaisemahoitoa on järjestetty jo 1980-luvulta. Lapin luonnonsuojelupiiri osallistui silloin Vuotoksen alueen kunnostamistoimiin järjestämällä ympäristötalkoita Pelkosenniemen Suvannon kylässä neljänä kesänä yhdessä museoviraston kanssa. Talkoissa kunnostettiin pärekattoja, maalattiin rakennuksia punamullalla, tehtiin niitynraivausta ja järjestettiin retkiä lähiympäristöön. 1992 alkoi valtakunnallinen Perinnemaisemaprojekti, jonka seurauksena piiri aloitti hoitamaan Keminsaarten Kuusisaaren tulvaniittyä. Talkoita järjestetään edelleen vuosittain. Suomen luonnonsuojeluliitto järjesti vuosina 1992-1995 Ketoprojektin ketojen löytämiseksi ja niiden säilymisen varmistamiseksi. Lapin piiri osallistui myös Suomen luonnonsuojeluliiton ja VR:n yhteishankkeeseen Matkalla maisemaan -luonnollisesti – vuosina 2008-2010. Viime vuosina perinnemaisematyöhön on saatu tukea maaseutuviraston Vipu-rahastosta.