Monimuotoinen ja -käyttöinen kataja

Kataja, Juniperus communis, on laajalle levinnyt havupuu. Sen levinneisyysalue kattaa lähes koko Euroopan, laajalti Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Katajasta erotetaan useita alalajeja (subspecies), joista meillä kasvaa kaksi, koko maassa yleinen metsäkataja (ssp. communis) ja tuntureilla kasvava, yleensä maanmyötäinen tunturikataja (ssp. alpina). Metsäkataja on kasvutavaltaan hyvin monimuotoinen ja siitä on erotettu useita muotoja (forma). Sen äärimuotoja ovat merenrantojen mattomaiset, maanmyötäiset katajat (f. depressa) ja toisaalta kapean pilarimaiset ja usein selvästi puumaiset katajat (f. suecica).

Kataja on kaksikotinen; sen emi- ja hedeyksilöt sijaitsevat eri yksilöissä. Siksi marjoja, jotka ovat organologisesti kolmesta yhteen kasvaneesta emilehdestä muodostuneita käpyjä, kehittyy vain emiyksilöihin.

Katajan käyttö

Katajan puuaines on kaunista, tiivistä ja hyvältä tuoksuvaa. Sitä on varsinkin aikaisemmin käytetty paljon kotiteollisuudessa erilaisten talousastioiden ja tarve-esineiden valmistukseen. Nykyisin tavallisin katajasta valmistettu tarve-esine lienee voiveitsi.

Erityisesti katajan marjoista, mutta myös versoista ja kuoresta valmistettuja rohtoja on käytetty meillä eri muodoissa satojen vuosien ajan kaikenlaisiin vaivoihin. Sinikka Piipon (2017) mukaan katajanmarjoja syömällä on torjuttu muun muassa reumatismia ja keripukkia, hoidettu vatsakipuja, ummetusta ja virtsatievaivoja. Marjoista tehdyllä salvalla ja uutteella on esimerkiksi hoidettu kolottavia lihaksia ja käärmeenpuremia, häädetty sisälmysloisia ja parannettu jopa syöpiä. Katajan marjoja, joiden kypsyminen kestää luonnossa kolme vuotta, käytetään yleisesti myös mausteena. Ne ovat edelleen tärkeä ja keskeinen raaka-aine mm. Ginin valmistuksessa. Katajanmarjaviinalla on torjuttu myös koleraa ja ruttoa. Tunnettu katajan käyttömuoto on myös sen vihreiden versojen käyttö kalan savustuksessa, jossa ne antavat kalalle oman pikantin arominsa.

Katajan neulasissa ja puuaineksessa on antiseptisiä aineita. Katajan oksia polttamalla onkin puhdistettu ja desinfioitu huoneilmaa kulkutautien ja synnytysten aikana. Ruton levittyä Suomeen vuonna 1710 taudin saastuttamalta alueelta tullut posti piti savustaa joko katajan, koiruohon tai rikin savussa ja kastaa tämän jälkeen vielä etikkaan.

Isoja katajia Pirkanmaalla ja muualla Suomessa

Pisimmät katajat eivät yleensä ole rungoltaan paksuimpia, eivätkä paksurunkoisimmat katajat ole pisimpiä, siksi seuraavassa käsitellään erikseen paksuimmat ja pisimmät katajat. Pirkanmaan ulkopuolisten katajien mittaus- ynnä muut tiedot ovat Jukka Lehtoselta, joka parhaillaan valmistelee uutta ”Vihreät jättiläiset”-kirjaa.

Villilän kataja keväällä 1982. Kuva: Kari Järventausta

Rungonympärykseltään Suomen suurimpana katajana pidetään Tampereen Villilässä kasvanutta kaksihaaraista katajaa, jonka toinen haara repesi myrskyssä tammikuussa 1997 ja toinen haara marraskuussa 2001. Ennen haaran repeytymistä katajan rungonympärys oli (0,65 m korkeudelta) 264 cm ja pituus 11,75 m. Paikalla kasvoi aikoinaan kaksi isoa katajaa, joista toinen kaatui jo vuonna 1963. Arvi Ulvinen kirjoittaa näistä ”jättiläiskatajista” Luonnon Ystävässä 3/1926 ja mainitsee niiden rungonympärykseksi 1,5m korkeudelta 153 cm ja 119 cm sekä pituudeksi ”ainakin” kahdeksan metriä. Villilän katajan muistosanat kirjoitti Lasse Kosonen Tampereen seudun Luonnossa 2/2001.

Rungonympärykseltään Suomen suurimmat tunnetut elossa olevat katajat ovat seuraavat:

Pusula Hyrkkölä 230 cm/n. 10,0 m

Loimaa, Kauhanoja 225 cm/10,2 m

Mikkeli, Kyyhkylänniemi 206 cm/10,7 m

Hollola, Tenhiälä 195 cm/10,6 m

Suomen pisin kataja oli tiettävästi Hauhon Lammassaaressa kasvanut, lumen painosta vuonna 2011 murtunut kataja, jolla oli pituutta 17,6 m ja jonka rungonympärys oli 78 cm. Mäntsälän Sääksjärven katajan, joka kaatui ukkosmyrskyssä heinäkuussa 2019, vastaavat mitat olivat 16,4 m ja 91 cm. Samaa kokoa oli Kalvolan Taljalan kataja, jonka tiedetään olleen jo vuonna 1958 noin 15 m pitkä ja rungonympärykseltään 87 cm ja joka keloutui 1990-luvun alussa.

Elossa olevista katajista tiettävästi pisin on Vihdin Tervalammilla kasvava kataja, jolla on pituutta 15,4 m ja jonka rungonympärys on 91 cm.

Piirin kesäkisassa etsittiin Pirkanmaan pisintä ja paksuinta katajaa

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piirin perinteisessä kesäkisassa haettiin vuonna 2019 pisintä ja paksuinta katajaa. Kilpailuun tuli 34 ilmoitusta, jotka koskivat melko tarkalleen yhtä montaa katajaa. Eniten ilmoituksia tuli Kangasalta ja Pälkäneeltä, mutta ilmoituksia tuli useimmista Tampereen seudun kunnista.

Kesäkilpailun 2019 voittajakataja. Kuva:Anne Hirvonen

Kilpailuun ilmoitetut, pituudeltaan yli 10-metriset ja rungonympärykseltään vähintään 90 cm katajat tarkistusmitattiin ja valokuvattiin syyskuussa 2019. Rungonympärys mitattiin 1,3 m korkeudelta tai haarautumiskohdan alapuolelta. Pituus mitattiin hypsometrillä.

Kilpailuun ilmoitetuista katajista pisin ja samalla paksuin kasvaa Pälkäneen Mälkilässä. Pituutta sillä on 15,2 m ja se on siten Suomen toiseksi pisin elossa oleva kataja. Sen rungonympäryskin on (metrin korkeudelta) komeat 122 cm.

Kilpailun voittaja Seija Koskinen. Kuva: Anne Hirvonen

Kilpailun ilmoitetuista katajista pisimmät ja paksuimmat olivat seuraavat:

Miten vanhaksi kataja kasvaa?

Kuten minkä tahansa puun, katajan kasvunopeus, lopullinen koko ja ikä riippuu paljon kasvupaikasta, sen olosuhteista. Valoisalla ja lämpimällä kasvupaikalla, hyvässä maaperässä, jossa on kohtalaisesti ravinteita, kataja kasvaa nopeasti ja usein varsin kookkaaksi, mutta ei erityisen pitkäikäiseksi. Kilpailuun ilmoitetuista Pälkäneen Mälkilän ja Pälkäneen Aitoon katajista, jotka kasvavat entisellä laidunmaalla, on tiedossa niiden varsin tarkka istutus- tai taimettumisaika, eli niiden ikä tiedetään melko tarkasti. Aitoon 11,2-metrinen kataja on noin 80-vuotias ja Mälkilän 15,2-metrinen kataja noin 90-vuotias. Pälkäneen Selänsivun 11,5-metrinen ja nelirunkoinen kataja lienee edellisiä muutamia kymmeniä vuosia vanhempi.

Isojen katajien kohtaloksi koituvat usein myrskyt ja lumi, jotka kaatavat niitä ja rikkovat niiden latvuksia. Samoin varjostava puusto ja sen seurauksena tulevat karistetaudit, ruosteet ja muut katajan neulasissa ja versoissa elävät sienitaudit voivat tappaa katajan nopeasti. Eteläisessä osassa maatamme etenkin puumaiset katajat tulevatkin harvoin selvästi yli 100 vuotta vanhemmiksi. Lapissa kataja on selvästi pitkäikäisempi, ja tuntureilla kasvavat matalat pöytäkatajat voivat olla hyvinkin vanhoja; Inarin Lapista löydetyn katajan iäksi on vuosilustoista laskettu 940 vuotta.

Katajien suojelu

1970-luvun joulukatajailmiö uhkasi luonnonvaraisia pilarikatajia niin suuresti, että ne rauhoitettiin asetuksella 1980-luvun alussa. Tällöin suosittiin katajia joulupuuna. Joulupuukataja-asetus on edelleen voimassa, mutta tarvepuukäyttöä se ei koske.

Monet kookkaat katajat on rauhoitettu luonnonsuojelulain mukaisina luonnonmuistomerkkinä, kuten esimerkiksi Tampereen Villilän ja Kalvolan Taljalan katajat. Piirin kesäkisaan ilmoitetuista katajista yksikään ei ollut rauhoitettu, vaikka se useamman kohdalla olisi niiden koon ja kunnon puolesta perusteltua.

Päätös luonnonmuistomerkiksi rauhoittamisesta tehdään nykyisin kuntaorganisaatiossa. Kunnassa asiaa valmistelee tavallisesti ympäristönsuojelun viranomainen, jonka esityksestä asianomainen lautakunta tai kunnan hallitus tekee päätöksen luonnonmuistomerkiksi rauhoittamisesta. Prosessi on yksinkertainen ja yleensä melko nopea, joten se kannattaa laittaa vireille, jos maallasi on esimerkiksi komea kataja, jonka haluat säilyvän jälkipolville.

Kari Järventausta