Jäällä kävely oli talviretken ylellisyyttä

Pakkasen kovettama lumi narskui jalkojemme alla, yllämme hohti sininen taivas ja hanki säteili auringossa miljoonina tähtinä kilottaen. Kaikki oli kohdallaan Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistyksen järjestämällä talviretkellä Kivikeskun luonnonsuojelualueelle. Parasta retkellä olivat vesien kantavat jääkannet.

Kivikeskun luonnonsuojelualue sijaitsee
niukkaravinteisella vyöhykkeellä Nokian koillisosassa. Karut kalliot,  rahkasammalreunaiset umpeutuvat lammet ja
niiden väliset hidaskasvuista mäntyä kasvavat rämeet luonnehtivat alueen
luontoa. Jääkauden murskaamat louhikot täydentävät erämaista tunnelmaa.

Koillis-Nokian niukkaravinteinen luonto muodostaa
täyden vastakohdan kunnan eteläosan ravinteikkaiden savimaiden rehevyydelle.
Kivikeskulla näyttää siltä, kuin olisi siirrytty Pirkanmaalta Perä-Pohjolan
maisemiin. Luonnon monipuolisuus ja monimuotoisuuden vaihtelu ovat rikkautta.

Kivikeskun luonnonsuojelualue sisältyy Nokian
Kaakkurijärvien Natura 2000-suojeluverkostoon. Se perustettiin Euroopan
Unioniin liittymisen velvoittamana kaakkurin säilymiseksi. Tuolloin alueen
kaakkurikanta oli hyvä, mutta nyt kanta on hälyttävästi taantunut. Viime vuonna
vain yksi poikanen pääsi siivilleen koko alueelta.

Talven sääolot näkyivät Kivikeskullakin sulina
pysyneiden ojien ja rämeen reunoille kerääntyneiden allikoiden mustanpuhuvina
uomina. Katselimme lumella supikoiran laahustavaa jälkeä ja ketun
helminauhamaista kulkua. Kertasimme puilla näkyvien naavan ja lupon eroja ja
helpoin keino siihen on haarautumiskulma: luppojen haara on y-kirjaimen
muotoinen, kun taas naavat haarautuvat suorakulmassa.

Kalliolla näimme useita tykyn aiemmin katkomia
nuoria mäntyjä, jotka eivät olleet kestäneet lumen painoa. Luonnonvalinta
karsii vähemmän valoa ja ravinteita saaneet heikot puut ja vahvemmat jäävät
kasvamaan kookkaiksi ja järeiksi petäjiksi. Näin metsä hoitaa ja kasvattaa
itsensä.

Laskeuduimme kalliolta Kivikeskun jäälle. Se olikin
tämän talven ensimmäinen kerta useimmille mukana olleille ja tuntui
ylellisyydeltä. Jäällä vaeltelu on vapauttava kokemus, kun kulku on
valittavissa mielin määrin. Tuuli tuiversi poskipäitämme ja auringon kilo sai
silmämme sirrilleen. Jos Nokian järvillä onkin tänä talvena ollut puutetta
jäistä, täällä Nokian ”Pohjolassa” sitä oli 30 senttimetriä.

Kivikesku on saanut nimensä keskellä järveä
jököttävästä ja jääkauden vetäytymisvaiheen paikalleen asettelemasta kivestä.
Se kohoaa vedestä usean kuutiometrin kokoisena järkäleenä. Kesällä kivellä
pesivät kala- ja harmaalokit.

Katselimme kiveä peittäviä jäkälälajeja, joista muutamat
ovat tunnistettavissa ilman mikroskooppia. Kivien rupijäkälät istuvat tiukasti
kiinni alustassaan. Kellanvihreä karttajäkälä muodostaa kiven pintaan nimensä
mukaisia kuvioita. Avokallioilla ja kivillä kasvava karttajäkälä on yleinen
koko maassa Lapin tuntureita myöten. Karttajäkälävyöhyke näkyy jopa
satelliittikuvissa.

Alustaansa keskeltä kiinnittyvillä tummanharmailla
napajäkälillä on lehtevä reunusta. Tinajäkälät ovat harmaita ja rosoisia ja
näyttävät sulatetulta uudenvuoden tinalta. Mattavihreät tierasammalen
tupsakkeet laikuttavat harmaiden ja tummien jäkälien kirjoa.

Kivillä ja avokallioilla elävät jäkälät ja sammalet
ovat oikeita selviytyjiä. Vuodesta toiseen ne ovat auringon paahteen, tuulten,
sateiden, pakkasten ja jäätymisen armoilla. Ne sietävät vuosittaisen lämpötilan
vaihtelun alle 30:stä miinusasteesta kesän jopa 40:n lämpöasteeseen. Jäkälillä
ja sammalilla ei ole juuria ja ne ottavat ravinnon suoraan ilmasta ja
sadevedestä. Se on ihmeellistä ”survivalia”.

Retken päätteeksi menimme tulille evästelemään.
Kaupungin Infra on tehnyt Kivikeskullekin puistoyksikön työnjohtaja Harri
Sallisen sunnittelemat tyylikkäät nuotiopaikat, joilla kelpaa viipyillä.
Palasimme juuri ennen koronaviruksen rajoituksia tehdyltä retkeltä ihanasti
savulta tuoksuen.

Kaija Helle