Selviämistä poikkeuksellisessa talvessa
Jutussa kerrottujen lintujen kuvia on alla.
Vähän lumisateita, paljon vesisateita, runsaasti pilvisiä päiviä ja lämpötilan sahaamista plussan ja miinuksen välillä. Näin voi kiteyttää kuluneen talven säät. Yhtä vähän lunta oli kahtena talvena 1970-luvun alkupuolella ja silloin mustat joulut koettiin häkellyttävinä.
Luonnollisesti sääilmiöiden ailahteleminen kertoo ilmastonmuutoksen etenemisestä. Tutkijoiden havaintoihin perustuen ympäristöjärjestöjen aktiivit tiesivät tulossa olevista säiden ääri-ilmiöiden rajuistakin vaihteluista jo 1980-90-luvuilla. Tuolloin asiasta puhuessamme meille sanottiin, että älkää hörhöt pelotelko ihmisiä.
Vuosituhansien aikana Pohjolan luonto on sopeutunut talveen ja suojautunut pakkaselta lumipeitteen avulla. Lumi antaa suojaa niin nisäkkäille, linnuille ja kasveille kuin muullekin luonnolle. Ilman lämpötila saa olla 20 astetta miinusta, kun maan rajassa 20 senttimetrin paksuisen lumikerroksen alla pakkasta on enää kaksi astetta. Pikkunisäkkäät selviävät talvesta lumivaipan turvin.
Metsäkanalinnut viettävät öitään kiepeiksi kutsutuissa lumisuojissa, joihin ne joko kaivautuvat tai putoavat puusta. Kieppejä voi todeta sulan maan aikana yöpymisistä kertovista ulosteläjistä. Myös kettu ja metsäjänis suojautuvat lumeen.
Metsäjänis, kärppä ja lumikko ovat esimerkkejä ilmastonmuutoksen vaikutuksesta lajiston säilymiseen. Ne vaihtavat syksyllä valkoiseksi kesällä vaaleanruskean karvansa. Lumettomina talvina ne loistavat maastossa ja ovat pöllöille ja haukoille helppoja saaliita. Luonnossa yhden surma on toisen elämä. Metsäjänistä saa lisäksi metsästää koko maassa, mikä on mielestäni outoa lajin taantumiseen nähden.
Monivuotisilla kasveilla ei ole hätää, sillä ne selviävät juurakkonsa avulla ja ovat muutoinkin sopeutuneet pohjoisen vuodenaikojen säihin. Esimerkiksi ahomansikkaa ja rönsyleinikkiä näkee jo paljaalla maalla. Järvien vedet ovat korkealla ja tämän seuraukset vesi- ja rantaluontoon näkyvät myöhemmin.
Tavanomaista lämpimämmän talven sää näkyy talvehtimaan jääneen linnuston määrässä Nokiallakin. Jokisenjärvellä viipyi laulujoutsenperhe vain satunnaisesti jäätyneellä vedellä. Laulujoutsenella ja muillakin vesilinnuilla on erinomainen untuvainen lämpöeriste. Laulujoutsenet selviävät niin kauan, kuin niiden kaula ulottuu ottamaan pohjalta ravintoa.
Ketolanmäen ja Kattilaisten ruokintapaikoilla viihtynyt pähkinänakkeli on Pirkanmaalla poikkeuksellinen talvehtija, samoin kuin Taivalkunnassa Alasenlahdella läpi talven viipynyt pikku-uikku. Sen seurana nähtiin viisi telkkää ja kuusi kalalokkia.
Alasenlahdella viipyi myös isokoskeloita, joita pitkän linjan ammattimainen lintuharrastaja Jarmo Koivisto laski olleen enimmillään 170. Tuulihaukkakin vietti Taivalkunnassa koko talven.
Siurossa Knuutilan pelloilla ruokaili ja lenteli sadan urpiaisen parvi syksystä alkaen. Kevätpuolella mukaan liittyi vaeltavia urpiaisparvia niin, että enimmillään Jarmo Koivisto laski niitä olleen noin 250.
Vihervarpusia on myös näkynyt poikkeuksellisen runsaasti eri puolilla Nokiaa ja ne ovat usein sekaparvissa urpiaisten kanssa. Niin myös ruokinnallani Siurossa, jossa niitä on käynyt päivittäin noin 70 – ja lisäksi muita lajeja. Koreita tiklejäkin talvehti Nokialla ja Knuutilassa, jossa näitä oli enimmillään 150:n linnun parvena.
Merikotka on Nokialla jo vakiintunut talvehtija ja parhaimmillaan niitä nähdään useita kymmeniä. Merikotka oli häviämässä maastamme 1970-luvulla ympäristömyrkkyjen ja lajiin kohdistuneen vainon vuoksi. Nyt sen uljas lento kertoo asenteen muutoksesta ja suojelutoimien onnistumisesta.
Jutussa mainittujen lajien ominaisuuksiin, kuviin ja ääniin voi tutustua muun muassa nettisivulla www.luontoportti.com
Kaija Helle