– Tuhat vuotta sitten viikingit kulkivat laivoillaan merenrantojamme ja nousivat Kokemäenjokea ylös. He tunsivat jokihelmisimpukat ja taimenet ja totesivat jokiseudun luonnon erityisen rikkaaksi. Raakku ja purotaimen olivat täällä paljon kauemmin, sillä raakku on iältään Atlantin valtamerta vanhempi.
Näin vetävästi aloitti Jyväskylän yliopiston professori Jouni Taskinen valaisevan esityksensä jokihelmisimpukasta eli raakusta. Purotaimenen elinkiertoa esitteli FT Jukka Syrjänen samasta yliopistosta. Tilaisuuden järjesti Nokian luonto ry.
Raakku ja purotaimen eli tammukka ovat puhtaiden virtavesien lajeja, jotka ovat säilyneet ihmeenä jääkauden sulamisvaiheesta meidän päiviimme. Molemmat lajit ovat nykyään erittäin uhanalaisia. Nokialla raakkua elää vielä Pinsiö-Matalusjoella ja purotaimenta lisäksi Laajanojalla ja Kyyninojalla. Tänä vuonna Lanajoelta löydettiin uusi esiintymä, jonka alkuperää selvitetään.
Raakku on avainlaji
Taskinen selvitti raakun elävän hitaasti virtaavissa hiekkapohjaisissa joissa ja puroissa puoliksi pohjasoraikkoon kaivautuneena. Raakku on riippuvainen taimenesta, sillä sen toukka eli glokidio elää ensimmäisen vuotensa lohikalan kiduksissa. Tutkimusten mukaan loisiminen ei tuota isännälle vahinkoa. Päinvastoin, se suojaa isäntäänsä kalojen loistoukilta ja antaa kestävyyttä bakteereille.
15-20-vuotiaana sukukypsäksi tuleva raakku on pitkäikäinen ja elää yli 100-vuotiaaksi. Se on vanhimmaksi elävä eläinlaji – on tavattu jopa 200 vuotta vanhoja raakkuja. Helmiä muodostuu vain harvoille yksilöille.
Raakulla on erityinen ominaisuus: se puhdistaa vettä suodattamalla sitä jopa 50 litraa vuorokaudessa. Samalla se ottaa ravintonsa ja pitää pohjaa hapekkaana. Näin se avainlajina pitää yllä suotuisia olosuhteita lukuisalle määrälle virtavesien eliöstöä. Ympäristön tilan huonontuessa raakku häviää ensimmäisenä, jota osoittaa myös kyvyttömyys lisääntymiseen.
Helmestys hävitti raakun esiintymiä, minkä vuoksi laji rauhoitettiin Suomessa ensimmäisenä selkärangattomana vuonna 1955. Raakkuja esiintyy eri puolilla maailmaa. Pohjois-Suomessa niitä on vielä useilla paikoilla, mutta määrät ovat vähentyneet dramaattisesti. Tutkijat pitävät sitä suurena ongelmana, totesi Taskinen.
Purotaimenen koti on koskipaikoissa
Syrjänen kertoi purotaimenen olleen aiemmin yleinen koko maassa. Purotaimen elää jokien koskipaikoissa, joissa se odottaa vastavirtaan kiven takana ruoan uivan kitaan. Purotaimenen esiintymiä seurataan sähkökalastuksella, jota on tehty muun muassa Pinsiön-Matalusjoella vuonna 2013. Raakun tavoin laji on taantunut ja hävinnyt monelta purolta.
Syrjäsen sanoin risteytyminen kirjolohen kaltaisten istutusperäisten lohikalakantojen kanssa muodostaa purotaimenelle vaaran. Salakalastus on vieläkin merkittävä syy purotaimenen vähentymiseen.
Raakun ja purotaimenen säilymisen uhkia ja mahdollisuuksia
Taskisen mukaan suurin uhka raakun säilymiselle Pinsiön-Matalusjoessa on Tampereen Veden vedenotto Pinsiönlähteestä, josta joki saa alkunsa. Lupa vedenottoon on annettu 1970-luvulla, jolloin nykyistä ympäristölainsäädäntöä ei ollut eikä lajien uhanalaisuutta selvitetty.
Vedenotto on poissa joen veden luontaisesta määrästä ja virtaamasta, mikä johtaa vedenpinnan jatkuviin vaihteluihin. Kuivina kesinä vettä on hälyyttävän vähän, mikä vaikuttaa raakun ja purotaimenen selviämiseen.
Syrjänen kertoi, että suuri riski raakulle ja purotaimenelle ovat maatalouden valumat ja kiintoaineksen kulkeutuminen jokeen. Peltoviljelyn ravinteet ja torjunta-aineet kulkevat maaperän lävitse ja ojia myöden jokeen ja rehevöittävät vesistöä vielä vuosia käytön jälkeen. Liete tukkii raakun ja purotaimenen poikasten elimistön.
Kiintoainesta kulkeutuu puroihin muun muassa metsien ja soiden ojitusten, hakkuiden, turpeenoton ja teiden levennysten seurauksena. Siltarummut haittaavat molempien lajien elinehtoja. Nokialla uusi uhka on Porintien varteen Pinsiön-Matalusjoen valuma-alueelle juuri haettu lupa kallion louhintaan, josta aiheutuisi ympäristöön ja vesiin päätyviä kivipölyn laskeumia.
Molempien lajien säilymistä on mahdollista elvyttää erilaisin keinoin. Veden määrän turvaaminen, vaellusesteiden poistaminen sekä liete- ja kiintoaineskuormituksen eliminoiminen ovat avainasemassa. Yhtenä ennallistamiskeinona Taskinen esitteli virtaamaa säätelevien liekopuiden asettelemista jokiin. Kohdennettu soraistus toimii myös.
Kolmen helmen joet
Hämeenkyrön ympäristötarkastaja Kaisa Pieniluoma kertoi Kolmen helmen joet-hankkeen raakkuvesistä tehtyjä selvityksiä ja esitteli kunnostussuunnitelmia. Pinsiön-Matalusjoen ohella raakkua elää Hämeenkyrössä Ruonanjoella ja Turkimusojalla, jossa kanta on elinvoimaisin. Hanke on Hämeenkyrön, Nokian ja Ylöjärven yhteinen ja tärkeä avaus arvokkaiden lajien säilymiseksi tarvittavasta työstä.
Illan lopuksi kirjailija Anni Kytömäki loi katsauksen tarunhohtoisen helmen kulttuuriseen taustaan. Kautta tunnetun historian helmi on ollut käypää valuuttaa niin vaihdossa kuin veronkannossa. Kalevala kertoo helmen syntyneen Väinämöisen veteen pudonneista kyynelistä tämän menetettyä haluamansa Ainon.
Raakku ja purotaimen ovat ainutlaatuisia ja korvaamattomia. Meillä on vastuu niiden säilymisestä.
Kaija Helle
