Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Espoon yhdistys

Espoo
Navigaatio päälle/pois
Espoon ympäristöyhdistys, eli Espyy, on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Espoossa. Yhdistys on toiminut vapaaehtoisvoimin espoolaisen luonnon ja ympäristön puolesta jo vuodesta 1974. Espyyssä on noin 1700 jäsentä.
Hallituksen kokous käynnissä Villa Apteekissa maaliskuussa 2016. Kuva: Virpi Sahi

Espoon ympäristöyhdistys toimii kaupungin luonnon, sen viherympäristön ja kulttuurihistoriallisten alueiden suojelemiseksi. Päämääränä on edistää ympäristönsuojelua niin, että kuntalaisten elinympäristö säilyy luonnoltaan elinvoimaisena ja monimuotoisena myös tuleville sukupolville. Myös ympäristötietoisuuden, osallistumisen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen kuntalaisten keskuudessa on tärkeää.

Kuva Keskuspuistovaellukselta vuonna 2018.

Mitä yhdistys on saanut aikaan?

• Olemme vaikuttaneet monien suojelualueiden syntyyn keräämällä arvokasta luontotietoa ja tekemällä suojelualoitteita kaupungin suuntaan.

• Olemme puolustaneet luontoa Etelä-Espoon yleiskaavatyössä. Tämän ansiosta saatiin turvattua maakunnallinen viheryhteys Nuuksiosta Keskuspuiston kautta merelle.

• Olemme kunnostautuneet uhanalaisten lajien suojelussa ja esimerkiksi liito-oravien elinalueiden puolustamisessa.

• Olemme pitäneet huolta myös pienvesistä. Luonnontilaiset pienvedet alkavat olla Espoossa harvinaisia, joten jäljellä olevat täytyy saada turvattua.

• Puolustamme espoolaisille tärkeitä viheralueita ja viemme espoolaisia luontoon. Järjestämme retkiä, yleisötilaisuuksia,kokouksia, tapahtumia ja esitelmätilaisuuksia.

• Puolustamme kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa oman lähiluontonsa säilyttämiseen.

• Teemme yhteistyötä eri luonto- ja liikuntajärjestöjen kanssa sekä Espoon kaupungin kanssa.

 

Espoon ympäristöyhdistys toimii Villa Apteekkin tiloissa, Pappilantie 5, 02770 Espoo. Kuva: Virpi Sahi

Espyy osana Suomen luonnonsuojeluliittoa

Voit olla asiasta riippuen yhteydessä myös SLL:n Uudenmaan piiriin tai liiton keskustoimistoon. Lapsia ja nuoria koskevissa asioissa auttaa Espoon Nuoret ympäristönsuojelijat (ENY).

Natur och Miljö on SLL:n ruotsinkielinen sisarjärjestö, jonka paikallisyhdistys Espyy myös on.

Hallitustyö on toisinaan lumihangessa tarpomista. Kuva Mynttilän metsästä.

Jäsenposti

Espyyn keskeisiä viestintäkanavia verkkosivujen ohella ovat uutiset, jäsenkirje ja Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenlehti Luonnonsuojelija. Espyy…

Lue lisää

Säännöt

Espoon ympäristöyhdistyksen tarkoituksena on edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua sekä vaalia luonnonympäristöä, maisemaa ja kulttuuriperintöä…

Lue lisää

Yhteystiedot

Toimintasuunnitelmat ja – kertomukset

Toimintasuunnitelmat: 2022 I 2021I 2020 I 2019 I 2018 I 2017 I 2016 I 2015 I 2014 I 2013 I 2012 I 2011 I 2010 I 2009 I 2008 I…

Lue lisää

Jäsenlehti ja esite

Alta löydät Espoon ympäristöyhdistyksen jäsenlehtien sähköiset versiot, City-Huuhkajan ja sitä aiemmin julkaistun Espyy-lehden. Tiedotusmateriaali…

Lue lisää