Luonnonsuojelujärjestöjen yhteinen lausunto Pakilan ja Tuomarinkylän luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman luonnosaineistosta
Luontojärjestöt ovat huolestuneita metsien luonnonhoidon menettelyjen heikentymisestä Helsingissä. Tässä Pakilan ja Tuomarinkylän tapaus.
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa sekä
Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ovat tutustuneet nähtävänä olevaan aineistoon ja
antavat siitä yhteisen kirjallisen lausunnon. Pakilan ja Tuomarinkylän suunnitelmaluonnoksen
kommentoinnin ohella lausunnossa otetaan kantaa myös Helsingin nykyiseen viheralueiden
suunnittelujärjestelmään ja sen vakaviin ongelmiin vuorovaikutuksen laadun, luontoarvojen
huomioinnin sekä hyvän kaupunkimetsänhoidon suunnittelun kannalta.
Lausunnon teossa on hyödynnetty erityisesti Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Keijo
Savolan asiantuntemusta. Hän on muun muassa tehnyt pääosan lausunnon pohjana toimineista
kuviokohtaisten hoitoesitysten kommenteista sekä niihin liittyvistä maastoselvityksistä.
Luontotiedon osalta kommentissa on hyödynnetty myös Helsingin luontotietojärjestelmän tietoja
sekä varsinkin lajitiedon osalta Ida Korhosen, Olli Mannisen, Helena Rautakosken ja Pyry Vetelin
joulu-tammikuun 2019/2020 maastokäyntien tuottamia tuoreita aineistoja.
Suunnitelman toteuttamiskelpoisuudesta
Nykyisessä muodossaan suunnitelma on täysin toteuttamiskelvoton ja vakavassa ristiriidassa niin
valtuustostrategian monimuotoisuuskirjausten kuin monien hyvän kaupunkimetsänhoidon
käytäntöjen kanssa. Nähtävillä oleva aineisto on myös asiasisällön osalta niin epämääräistä, että se
ei tässä muodossa ja tällä tarkkuustasolla operoivana sovellu Pakilan ja Tuomarinkylän alueen
luonnonhoidon suunnittelun keskeiseksi työvälineeksi.
Suunnitelmaluonnos on syytä palauttaa uuteen valmisteluun, jossa sen moninaiset ongelmat ja
puutteet edes pääosaltaan pyritään korjaamaan.
Suunnitelman taustatiedoista
Aikaisemmat luonnonhoitosuunnitelmat sisälsivät merkittävää numeraalista tietoa
metsikkökuvioiden kasvupaikoista sekä kuvioiden puuston rakenteesta ja puulajikoostumuksesta
valtapuuston, välikerroksen ja aluspuuston osalta. Uudessa suunnittelumallissa on otettu käyttöön
tapa kuvata metsien rakenne muutamilla lauseilla. Kuvaustapa on epäilemättä riittävä monien
helsinkiläisten kannalta, mutta siihen sisältyy myös isoja ongelmia. Kuvauksista on poistunut
runsaasti sellaista informaatiota, jolla on olennaista merkitystä esim. luontoarvojen sekä
hakkuuesitysten perusteltavuuden arvioinnin kannalta.
Kyselyn isoin ongelma koko suunnitelma-aluetta tarkastelevien tahojen (kuten luontojärjestöt)
kannalta on se, että pääosa olennaisesta tiedosta on piilotettu niihin kuviokohtaisiin tietoihin, jotka
löytyvät vasta karttakyselyn kuviokohtaisista kuvauksista. Aineistoa ei ole mahdollista printata eikä
kysely myöskään avaudu perusälypuhelimilla maastossa, joten aineistojen saaminen esimerkiksi
maastokäyntejä palvelevaksi vaatii niiden kopiointia käsin.
Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmaksi väitetystä suunnitelmaluonnoksesta olisi kohtuullista
löytää tiedot mm. kasvupaikkatyypistä (lehto, lehtomainen kangas jne.) sekä rehevimpien metsien
osalta myös muuta tietoa kasvillisuudesta. Nyt nämä tiedot käytännössä pääosin puuttuvat
suunnitelman osallisille päätyneistä tiedoista. Asialla on huomattavaa merkitystä mm. sen takia, että
alus- ja välipuuston harvennuksien luontovaikutukset ovat täysin erilaiset toimittaessa lehdoissa
kuin keskirehevillä kangasmailla.
Kuvioiden kuvauksissa kiinnittää kiusallista huomiota luontoarvoihin liittyvien tietojen vähäisyys.
Lukemattomilla kuvioilla on mm. Helsingin oloissa merkittäviä määriä eri-ikäistä lahopuuta (=
ilmeisiä monimuotoisuuden hot spot- alueita), mutta lahopuun esiintymistä ei mainita millään
tavalla.
Sama koskee niin LTJ:ssä tunnistettuja kuin tunnistamatta jääneitä merkittäviä METSO-arvoja.
Puustokuvauksista on myös vaikea erottaa puustorakenteeltaan luonnontilaisen kaltaiset metsiköt
(=merkittävä METSO-ajan luontoarvo!) hoidetummista, mutta kerroksellisista metsistä.
Suunnitelmaluonnoksen tausta-aineistoista puuttuvat myös kaikki koostetiedot esitettyjen
hakkuiden ja hoitotoimenpiteiden kokonaispinta-aloista.
Tausta-aineistojen toimenpidekuvauksista
Kyselyn tausta-aineistoista löytyvät, suurelle yleisölle tarkoitetut toimenpidekuvaukset on tehty
mainosluonteisina eli tavalla, jossa ei lainkaan käsitellä toimenpiteiden todennäköisiä haittoja
luontoarvoille, luonnonmukaiselle metsämaisemalle, metsän tunnulle sekä metsien
suojaominaisuuksille. Sama ongelma on sisään rakennettuna vanhentuneessa Helsingin
luonnonhoidon linjauksessa (2011), jonka hengessä tämä suunnitelma on selvästi kokoon
rakennettu.
Toimenpiteiden kuvaukset ovat johdattelevia ja yksipuolisesti toimenpiteiden hyötyjä esille tuovia.
Muun muassa harvennushakkuiden hyötyjä perustellaan kuvalla metsiköstä, jonka kaltaiset,
valtapuustoltaan poikkeuksellisen tiheät metsiköt ovat suunnittelualueella selvässä vähemmistössä.
Toimenpidekuvauksissa ei kuvata lainkaan pienpuuston harvennusta, joka on kuitenkin
suunnitelmassa hyvin yltäkylläisesti käytetty metsänhoidon työväline. Kuvauksen puuttuminen
lienee työtapaturma.
Toimenpidekuvausten ja -karttojen todenmukaisuudesta
Suunnitelmaluonnoksessa on runsaasti kuvioita, joille on esitetty toimenpiteenä yksittäisten puiden
poistoa sekä pienpuuston harvennusta. Tarkemmasta kuvauksesta käy kuitenkin ilmi, että näiden jo
sinällään merkittävien toimenpiteiden lisäksi kuviolla on tarkoitus toteuttaa välikerroksen
tiheämpien puustoryhmien väljennystä. Eli tarkoituksena on myös harventaa metsikköä vesakkoa
järeämmän puuston osalta. Harvennusten vaikutukset luontoarvoihin, metsän tuntuun sekä metsän
suojaominaisuuksiin eroavat olennaisesti siitä, mikä vaikutus on valtapuuston poimintahakkuulla
(varsinkin rajatulla sellaisella) sekä pienpuuston asiallisella harvennuksella.
Pidämme esitettyjen väljennyshakkuiden kohtuutonta määrää yhtenä suunnitelman suurimmista
ongelmista.
Toimenpidekuvioiden liiallinen määrä ja tarpeettoman laaja-alaiset toimenpiteet
Suunnitelmaluonnoksessa esitetään metsänhakkuita ja hoitotoimia suunnitelmakauden mitassa liian
monille metsikkökuvioille ja monissa tapauksissa koko kuviolle tilanteessa, jossa toimenpidetarve
koskettaa vain osaa kuviosta. Lopputuloksena on hakkuu- ja hoitoesitysten osalta kohtuuton ja
ylimitoitettu esitys, johon sisältyy myös paljon optioita täysin tarpeettomaan toimintaan.
Suunnitelmaluonnoksessa on käytetty jonkin verran, mutta kokonaisuuden kannalta riittämättömästi
kahta järkevän kaupunkimetsäsuunnittelun ja -hoidon perustyökalua eli poiminnan kohdentamista
vain reunojen huonokuntoisiin ja vaarallisiksi arvioituihin puihin sekä kuvioiden sijoittamista
seurantakuvioiden luokkaan. Jälkimmäisellä tarkoitetaan sitä, että nykyisellään vielä melko
hyväkuntoisiin mutta vanhaa puustoa ja merkittäviä reunoja sisältäviin metsiköihin ei esitetä
suoraan poimintahakkuita. Sen sijaan metsien puuston tilaa seurataan suunnitelmakaudella ja
mahdolliset kehittyvät ongelmapuut poistetaan.
Maastokäyntien havaintojen perusteella huomattava joukko poimintahakkuisiin esitettyjä
metsikkökuvioita on syytä siirtää seurantakuvioiden luokkaan. Tämä ratkaisu erottaisi selkeämmin
ne kuviot, joilla on jo nyt ilmeinen poimintahakkuutarve ja ne kuviot, joille saattaa
suunnitelmakaudella kehittyä yksittäisiä ongelmapuita. Tällainen tarkentuva jako olisi hyödyllinen
myös kaupunkimetsänhoidon kustannustehokkaan suuntaamisen sekä toteuttajaorganisaation työn
kannalta.
Toimenpiteiden puutteellinen ohjeistus
Suunnitelmaluonnoksen kuviokohtaisissa toimenpide-esityksissä on kohtuuttoman suurta
kirjaavuutta esitettyjen toimenpiteiden ohjeistuksen kannalta. Löytyy toki aivan priimaa ja harkittua
ohjeistusta, mutta enemmän epämääräisyyttä, joka aiheuttaa ongelmia niin osallisille kuin
hakkuiden toteuttajillekin. Vakavimmat ongelmat koskevat poimintahakkuissa poistettavien puiden
tarkempaa yksilöintiä, pienpuuston harvennusten alueellista kohdentamista (koko kuvio, tietty osa
vai reunat), pienpuuston harvennuksen puulajikohtaista kohdentamista sekä lahopuun jättämistä.
Kaikkiin näihin tarvitaan tarkempaa ohjeistusta, jotta lopputuloksena on hyvää
kaupunkimetsänhoidon suunnittelua, jonka esityksiä on mahdollista arvioida, kommentoida ja
toteuttaa järkevästi.
Välikerroksen puuston väljennykset sekä eräät monimuotoisten metsien harvennukset
Suunnitelmaluonnos on täynnä metsikköjä, joihin on esitetty välikerroksen puuston tai puuryhmien
harvennusta ilman maastokäynnillä hahmottuvia asiaperusteita. Lisäksi harvennuksia ja nuorten
metsien harvennuksia on esitetty monille metsikkökuvioille, joiden puusto on nykyisellään
monipuolista ja hyvin kehitettävissä ilman harvennuksia. Toki suunnitelmassa on myös joukko
metsiköitä, joiden harvennus on perusteltu, mutta nämä painottuvat puustoltaan yksipuolisiin
istutuskuusikoihin ja -männiköihin sekä huomattavan tiheisiin koivuvaltaisiin metsiin.
Pidämme kokonaisuutena suunnitelmaluonnoksen suurimpana luonto- ja maisemaongelmana
esitettyjen harvennus- ja väljennyshakkuiden kohtuuttoman suurta määrää, kohdentumista vääriin
kohteisiin sekä sitä, miten merkittävä osa harvennushakkuista on ”piilotettu” kuviokohtaisten
tietojen kuvailuosuuksista löytyvien väljennyshakkuuesitysten joukkoon.
Pienpuuston hoito
Valtaosalle suunnitelma-alueen metsikkökuvioista on esitetty ”pienpuuston harvennusta” tai
”pienpuuston harvennusta osalla kuviosta”.
Monissa tapauksissa pienpuuston käsittelyä ei ole ohjeistettu lainkaan toimenpiteen voimakkuuden,
sijainnillisen sijoittumisen tai eri puulajeihin kohdistuvan suosinnan tai vähentämisen osalta.
Suunnitelmassa on jopa lukuisia sellaisia kuvioita, joilla toimenpiteeksi on esitetty pienpuuston
harvennusta osalla kuviosta avaamatta tätä kohdentamista tarkemmin toimenpiteen kuvauksessa.
Tällainen ylimalkaisuus on huonoa kaupunkimetsien suunnittelua ja tekee käytännössä
mahdottomaksi toimenpiteen hyötyjen ja haittojen arvioinnin niin metsikkö- kuin
suunnittelualueenkin tasolla. Ohjeistuksen täydellinen puuttuminen tai ylimalkaisuus on huonosti
harkittua myös työn toteuttajien kannalta.
Suunnitelma-aineiston läpikäynnin perusteella on ilmeistä, että pienpuuston harvennusta on esitetty
tapaluonteisena perustoimenpiteenä huomattavalle joukolle sellaisia kuvioita, joissa pienpuuston
erityistä harvennustarvetta ei pääosalla kuviosta suunnitelmakaudella ole tai kehity. Monissa
tapauksissa pienpuuston harvennus tai poisto kapealta vyöhykkeeltä on perusteltu vain sillä kuvion
osalla, joka rajoittuu ulkoilureittiin, kevyen liikenteen väylään, tonttien reunaan, leikkipaikkaan,
peltoon tai muuhun erityiskohteeseen. Vaikutelma esitettyjen pienpuuston harvennusten
ylimitoituksesta sai vankkaa vahvistusta myös pääosan suunnittelualueen metsistä kattaneilla
järjestömaastokäynneillä.
Luontojärjestöt eivät lähtökohtaisesti vastusta pienpuuston harvennuksia, mutta haluavat korostaa
sitä, että Helsingin kaupunkimetsissä toimenpide on useimmiten perusteltu vain reunaosilla sekä
eräissä tilanteissa, joissa tasarakenteisiksi harvennettuihin varttuneisiin tai vanhoihin metsiin on
syntynyt ”luonnottoman” tiheä, useimmiten pihlajavaltainen alikasvos.
Pienpuuston liialliseen harvennukseen liittyy myös selviä haittoja. Pienpuustotiheiköt suojaavat
osaltaan kulutukselta ja mahdollistavat maapohjan kasvillisuuden säilymisen. Varsinkin kesällä
pienpuusto luo osaltaan suojapaikkoja linnustolle ja muulle rauhaa vaativille eläimille. Rauhaan
jätettynä pienpuusto osaa ajan saatossa myös itse harventaa itseään (jopa pihlaja), jolloin liialliseen
hoitoon ei ole perusteita myöskään resurssienkäytön järkevyyden kannalta.
Varsinkin lehtopohjaisilla alueilla liiallinen pienpuuston käsittely heikentää helposti myös
luontaisen lehdon monipuolista pensas- ja aluspuustoa, jolloin käsittely aiheuttaa myös selvää
haittaa luontoarvoille. Pakilan ja Tuomarinkylän suunnitelma-alueella ongelmaa pahentaa lehtojen
huono tunnistaminen suunnitelmaa tehtäessä.
Huonosti toteutettuna pienpuuston harvennus ja raivaus tuottavat myös haittaa metsien
virkistyskäytölle sekä lisäävät etenkin koirien ja pienten lasten kannalta metsässä liikkumisen
turvattomuutta. Ongelmat liittyvät erityisesti harvennusten tuottamiin, pieniläpimittaisuutensa takia
terävien kantojen suureen määrään.
Edellä mainittua kritiikkiä tasapainottavana huomiona on syytä todeta, että
suunnitelmaluonnoksessa on myös useita kymmeniä sellaisia kuvioita, joissa pienpuuston hoito on
ohjeistuksissa kohdennettu järkevästi reunaosiin sekä ohjeistettu muutenkin toteuttamisen osalta
riittävällä tavalla. Lisäksi on jokunen määrä sellaisia kuvioita, joissa luontojärjestöedustajienkin
maastokäynnin perusteella esitettyyn pienpuuston harvennukseen on asiaperusteita koko kuviolla.
Kuviokohtaiset tavoitteet
Suunnitelmaluonnoksen kuviokohtaisissa tiedoissa kullekin kuviolle on määritetty oma
kehittämistavoitteensa. Tämä on hyvä käytännön tapa, jolloin esitettyjä hakkuu- ja hoitoesityksiä ja
niiden mielekkyyttä voi tarkastella myös esitetyn tavoitteen valossa.
Suunnitelma-aineiston hakkuu- ja hoitoesityksen kommentoinnin työläys ei mahdollista sitä, että
luontojärjestöt pystyisivät kommentoimaan esitetyt kuviokohtaiset kehittämistavoitteet. Yleisenä
huomiona niistä on kuitenkin syytä sanoa se, että metsien mahdollisimman luontaisen kehityksen
edistäminen sekä esim. lehtojen luontoarvojen vahvistaminen ovat saaneet valitettavan vähän
painoarvoa verrattuna tavoitteisiin, jotka liittyvät (puuston) elinvoimaisuuteen ja metsikön
viihtyisyyteen. On toki hyvä, että metsien kerroksellisuutta ja sekametsäisyyttä pidetään mukana
tavoitteissa, mutta ne eivät tavoitteina riitä turvaamaan kuin osan suunnittelualueen nykyisistä
luontoarvoista sekä luontoarvopotentiaalista.
Luontoarvojen, monimuotoisuuden ja metsikön puustorakenteen mahdollisimman luontaisen
kehityksen turvaamisen painoarvoa tulisikin olennaisesti nostaa tavoitteiden loppumuotoilussa.
Tämä kompensoisi osaltaan sitä, kuinka vähän suunnittelualueen metsistä on suostuttu
aluesuunnitelmaprosessissa nostamaan arvometsien hoitoluokkaan (C5).
Luontoarvojen yleinen huomiointi
Suunnitelma-alue on metsiltään hyvin pirstaleinen. Tästä huolimatta alueella on säilynyt runsaasti
nykyisellään arvokkaita sekä nopeasti luontoarvojen puolesta kehittyviä metsikkökuvioita sekä
useiden metsikkökuvioiden ryppäitä. Suunnittelualueen laajimmat luontoalueet eli Siliuksenmäki-
Lystikukkula, Huvilanmäki-Risulanmäki, Toivolanpuisto, Pakilanpuisto sekä Torpparimäen
Torpparinpuiston metsä ovat luontoarvojen säilyttämisen ja kehittämisen kannalta erityisen
merkittäviä. Kohtalaisia, useampaan lähekkäiseen metsikkökuvioon kohdistuvia luontoarvojen
kehittämismahdollisuuksia on myös mm. Nuotiopuistossa, Rakovalkeantien eteläpuolisissa metsissä
sekä Kytöniityntien etelä- ja pohjoispuolisissa metsissä.
Suunnitelmaluonnos laiminlyö useimpien edellä mainittujen alueiden luontoarvojen säilyttämisen ja
kehittämisen. Myönteisen poikkeuksen muodostavat Siliuksenmäen-Lystikukkulan ydinalueet,
Torpparinpuiston alue, Huvilanmäen alue sekä osat Pakilanpuistosta, joissa metsänhoidon ja
luontoarvojen säilyttämisen suhde on muutamilla täsmennyksillä, muutoksilla ja lisäohjeistuksilla
melko lailla kohdallaan.
Pakilan ja Tuomarinkylän aluesuunnitelman tai tämän luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman
osana ei ole tehty varsinaisia uusia luontoselvityksiä, joskin uutta metsäistä luontotietoa lienee
suunnittelijalle jonkin verran kertynyt. Näkemys alueen luontoarvoista lepää vahvasti sen varassa,
mitä sisältyy Helsingin luontotietojärjestelmään. Suunnittelualueella ei esim. missään vaiheessa ole
selvitetty tärkeitä kääpäalueita. Myöskään METSO-selvitystä ei liene toteutettu kuin isoimmilla
metsäalueilla. Niidenkin osalta METSO-arvot ovat olennaisesti lisääntyneet kesästä 2013, jolloin
METSO-selvitykset on tehty.
Pidämme vahvasti virheellisenä suunnitelmaluonnokseen (s. 4) sisältyvää väitettä Helsingin
luontotietojärjestelmään sisältyvien arvojen huomioinnista (”Helsingin luontotietojärjestelmässä
olevat Karttapalvelussa nähtävät suunnittelualueen arvokkaat luontokohteet keskittyvät
Tuomarinkartanon, Siliuksenmäen, Lystikukkulan ja Torpparinmäen alueille. Myös Kehä I:n
pohjoispuolella on arvokohteita. Läheisessä Keskuspuistossa on runsaasti erilaisia luontoarvoja.
Luontoarvot on otettu suunnitelmassa huomioon”). Tosiasiassa jopa luontotietojärjestelmässä
tunnistettuja arvoja vaarannetaan ja heikennetään tarpeettomasti nykyisen suunnitelman mukaisilla
hakkuilla ja hoitotoimilla. Arvioimme heikennystä kohdistuvan mm. seuraaviin
luontotietojärjestelmässä tunnistettuihin luontoarvoihin:
– Lystikukkulan metsäverkostoselvityksen kriteerit täyttävä alue
– Osa Siliuksenmäki-Lystikukkulan METSO-selvityksen arvokuvioista
– Lystikukkulan lepakkoalue
– Lystikukkula-Siliuksenmäen metsälintuarvot
– Siliuksenmäen lahokaviosammalydinalue
– Heinämiehentien lahokaviosammalydinalue
– Liito-oravien ydinalueet 83/2018, 117/2019 ja 118/2019 sekä luontotietojärjestelmästä
puuttuva, Rakovalkeantien eteläpuolisen metsän ydinalue
Pääosa luontoarvojen heikentämisestä sekä arvojen helpon kehittämisen laiminlyönneistä tapahtuu
kuitenkin niillä metsikkökuvioilla, joiden METSO- tai lajistoarvoja ei ole Helsingin
luontotietojärjestelmässä vielä tunnistettu.
Toiminta liito-orava-alueilla
Suunnittelualue on metsien pirstaleisuudesta huolimatta yllättävänkin merkittävä liito-oravan
ydinalueiden keskittymä. Alueelta on tähän mennessä tunnistettu ja rajattu ilmeisesti yhdeksän liitooravan
ydinaluetta, näistä Rakovalkeantien eteläpuolinen ydinalue puuttuu kuitenkin
luontotietojärjestelmästä.
Maastokäynnin havaintojen perusteella suunnittelualueella on lisäksi kohtalainen määrä liitooravalle
soveliaita metsikköryppäitä, joista lajia ei vielä ole tavattu. Lajin levittäytyminen osaan
näihin metsistä sekä osaan rajattujen ydinalueiden lähikuvioista lienee vain ajan kysymys.
Liito-orava on huomioitu hakkuu- ja hoitoesityksissä kovin vaihtelevasti. Lystikukkulan sekä
Torpparinpuiston ydinalueilla metsänhakkuita ja hoitotoimia on rajattu ja ohjeistettu tavalla, jonka
seurauksena kaavailtu luonnonhoito tuskin heikentää metsien soveltuvuutta liito-oravalle. Sen sijaan
esimerkiksi Kytöniityntien etelä- ja pohjoispuolisella ydinalueella (kohde 118/2019) esitetään liitooravan
ydinalueelle niin raskaita hakkuita, että on suuri vaara siihen, että suunnitelman toteutus
aiheuttaa metsien liito-oravalaadun heikkenemistä. Heikentyminen saattaa yltää jopa sille tasolle,
jossa joudutaan arvioimaan sitä, onko kaupunki syyllistynyt luonnonsuojelulain kieltämään
lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentämiseen. Tällaisten tilanteiden tarkoituksellinen luominen ei
edusta järkevää tai hyvää suunnittelua.
Emme pidä kestävänä ratkaisua, jossa liito-oravan ydinalueille esitetään suunnitelmassa hyvinkin
raskaita hakkuita (huonosti määriteltyjä yksittäisiin puihin tai puuryhmiin kohdistuvia poimintoja,
välikerroksen puuston väljennysharvennuksia jne.) ja ratkaisujen hyväksyttävyydessä piiloudutaan
kaupungin ympäristöviranomaisten myöhemmän hyväksynnän taakse.
Luontojärjestöedustajien maastokäyntien perusteella esitettyjä hakkuita nykyisissä tunnistetuissa
liito-oravametsissä sekä eräissä lajin kannalta erityisen potentiaalisissa ”tyhjissä” metsiköissä on
syytä olennaisesti muuttaa, keventää ja ohjeistaa nykyistä paremmin. Tähän teemaan liittyvät
kuviokohtaiset kommentit löytyvät liitteestä 1.
Suunnitelmassa on myös syytä ennakolta varautua siihen, että liito-oravan ydinalueiden määrä
alueella lisääntyy ja nykyiset ydinalueet laajenevat lähivuosina. Tämä liito-oravakuvioiden kehitys
koskee etenkin niitä metsikkökuvioita, joiden puustossa on järeitä kuusia sekä haapaa tai
harmaaleppää. Varautuminen tarkoitta käytännössä sitä, että tehdään vain välttämättömät
toimenpiteet.
Toiminta lahokaviosammalalueilla
Suunnittelualueelta on suunnitelmaa tehtäessä ollut tiedossa vain kaksi lahokaviosammalen
ydinaluetta (Heinämiehentien metsä, Siliuksenmäki). Kumpaakin esiintymää on osittain huomioitu,
mutta etenkin Heinämiehentien ydinalueen länsi- ja itäosaan esitettään merkittäviä, osin
ylimitoitettuja hakkuita. Siliuksenmäen ydinalueen huomiointi on onnistuneempi, joskin lahopuun
jättöä ei ole sielläkään riittävästi ohjeistettu.
Joulu-tammikuussa 2019-2020 suunnittelualueen lahokaviosammaltilanteesta on saatu merkittävästi
uutta tietoa Ida Korhosen, Olli Mannisen sekä Helena Rautakosken selvityksistä (Liite 3: Olli
Mannisen kirjallinen tiedoksianto Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirille 12.1.2020).
Selvityksen kohteena olleet alueet (Toivolanpuisto, Siliuksenmäki, Lystikukkula, Rakovalkeantien
metsä ja Kytöniityntien metsä) ovat osoittautuneet lajin kannalta merkittäviksi
esiintymiskeskittymiksi. Lajin huomiointi vaatii olennaisia keventäviä muutoksia kaavailtuihin
metsänhakkuisiin kaikilla näillä alueilla. Myös lahopuun jättäminen on näillä alueilla syytä
ohjeistaa siten, että pääosa turvallisuussyiden takia kaadettavista yksittäisistä puista jää jatkossa
maalahopuuksi.
Kommentin liitteenä (liite 2) on excel-tiedosto, jossa on tiedot suunnittelualueelta vuodenvaihteessa
2019/2020 havaituista lahokaviosammalesiintymistä. Lisäksi liitteenä (liite 3) on Olli Mannisen
kuviokohtaisia huomioita Toivolanpuiston, Lystikukkulan ja Siliuksenmäen metsien arvoista ja
hakkuu- ja hoitoesityksistä lahokaviosammalen ja muun luonnon osalta. Liitteinä 4-6 on Mannisen
tekemät alustavat lahokaviosammaleen ydinaluerajaukset Toivolanpuiston, Lystikukkula-
Siliuksenmäen sekä Rakovalkeatien ja Kytöniityntien metsien osalta.
Lahopuun jätön ohjeistus
Virkistysmetsien lahopuumäärien lisääminen on nykytietojen perusteella kustannustehokkain tapa
lisätä Helsingin kaupunkimetsien monimuotoisuutta. Lahopuun määrää ja laatua voidaan kehittää
sallimalla lahopuun luontainen muodostuminen merkittävällä metsäpinta-alalla, kaatamalla ”vääriin
paikkoihin” (reittien tai tonttien reunat) muodostuneita pystylahopuita maapuiksi sekä jättämällä
osa hakkuissa kaadettavista muista puista maalahopuuksi joko kokonaisina runkoina tai rungon
pätkinä. Kaikki nämä keinot ovat olleet Helsingin metsissä käytössä 2000-luvun ja niiden
luonnonsuojelubiologinen vaikuttavuus näkyy mm. vaateliaiden lahopuusienten ja -sammalten
nopeana runsastumisena.
Pakilan ja Tuomarinkylän suunnitelmaluonnoksessa lahopuun jättöasia on käsitelty lähinnä
yleisperiaatteen tasolla, jonka mukaan lahopuuta jätetään tai pyritään jättämään. Kuviokohtaisissa
toimenpidekuvauksissa pääosalla kuvioista ei lahopuun jättöä ole mitenkään ohjeistettu. Tämä on
luontojärjestöjen mielestä huonosti harkittua varsinkin Pakilan ja Tuomarinkylän kaltaisella
alueella, jossa metsien pirstaleisuus jakaa metsät karkeasti jakaen neljään luokkaan:
– metsät, joihin lahopuuta voidaan antaa muodostua luontaisesti ja reunoilta kaataen hyvinkin
runsaasti
– metsät, joihin lahopuuta voidaan antaa muodostua kohtalaisen paljon, joskin pääosin kuolleita
pystypuita ja huonokuntoisia reunapuita maalahopuuksi kaataen
– metsät, joihin lahopuuta mahtuu maltillisesti, joskin lähinnä kaadettuina rungon kappaleina tai
yksittäisinä oksista karsittuina runkopuina
– metsät, joihin lahopuuta ei enemmälti kannata jättää tai antaa muodostua kuvioiden sijainnin ja
käytön takia
Luontoarvojen kehittämisen kannalta olisi tärkeää tunnistaa lahopuupotentiaalin kehittämisen
kannalta erilaiset metsät sekä ohjeistaa näiden lahopuun jättäminen. Luokan 1- 2 kohteille poimintahakkuiden
tuottama lahopuu sopisi ohjeistaa jätettäväksi pääosin (joissakin tapauksissa kaikki),
luokan 3 kohteille harkintaa noudattaen ja kuvion sijainti- ja käyttörajoitteet huomioiden.
Maisema-arvojen huomiointi
Suunnittelumallin eräs uusi elementti on tuotosten nimen muutos. Eli luonnonhoitosuunnitelmien
sijasta tehdään luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmia. Nimenmuutoksella haluttaneen lisätä
vaikutelmaa siitä, että uudessa suunnittelumallissa maisema-arvot olisi jotenkin huomioitu
aikaisempaa paremmin.
Etenkään metsäalueiden osalta suunnitelmaan liittyvä maisema-ajattelu ei vakuuta.
Maisemanhoitoa ja maisemia tarkastellaan suunnitelmassa hyvin yksipuolisesti ja vanhakantaisesti.
Erityisen paljon korostuu halu nostaa esille ulkoilureitin vieressä sijaitsevia, usein jo hyvin
näkyvissä olevia siirtolapuutarha-alueita, peltoalueita tai muita avoimia alueita. Esimerkiksi
Lystikukkulan reunamilla maisemanhoitoperusteita käytetään väljennyshakkuiden perusteluina
tilanteessa, jossa käsittelykuvion vieressä on tarjolla satojen metrien matkoilla hyvin näkyvää
peltomaisemaa.
Järkevässä kaupunkimetsänhoidossa maisemanhoitoon tulisi kuulua sisään rakennettuna
lähtökohtana metsän tunnun säilyttäminen sekä huolehtiminen siitä, että ilman pakottavia
erityissyitä ei metsänhoidolla nosteta esille ei-toivottuja näkymiä. Tällaisiksi koetaan yleisesti muun
muassa liikenneväylät, teollisuusrakennukset sekä asuintalot piha-alueineen. Monet metsäalueiden
käyttäjistä eivät myöskään halua nähdä yhdellä ulkoilureitillä kulkiessaan kaikkia lähialueella
kulkevia muita ulkoilu- tai ratsastusreittejä. Avainratkaisu ei-toivottujen näkymien välttämisen
osalta on turhista harvennushakkuista pidättäytyminen ja metsien kasvattaminen tiheäpuustoisina ja
mieluiten mahdollisimman erirakenteisina.
Suunnitelmaluonnos on täynnä tilanteita, joissa esitetty valta-, väli ja -aluspuuston tai valta- ja
aluspuuston puustonkäsittely yhteisvaikutuksellaan heikentää metsän tuntua ja lähimaiseman
luonnonmukaisuudesta kumpuavia arvoja. Monesti samat toimenpiteet heikentävä myös
metsäkokemusta tuoden muun muassa tontit piha-alueineen sekä läheiset muut reitit vahvemmin
näkyviin. Tällaisen metsänhoidon maisemavaikutus on kokonaisuudessaan negatiivinen.
Hyvää maisemanhoitoa puolestaan edustaa harkittu näkymäsektorien tarjonta pelloille,
ulkoilureittien risteysalueiden pitäminen avarina (pyöräilyreiteillä turvallisuuskysymys) sekä
varsinkin ulkoilureitin reunavyöhykkeen valoaukkoon kehittyvän luonnottoman runsaan vesakon
kurissa pitäminen ajoittaisilla täsmähoidoilla. Näitä kaikkia toimintamalleja suunnitelmasta toki
löytyy. Silti liian paljon on hoitokuvioita, joissa liian moninaiset, valtaosalle kuviota esitetyt ja
usein huonosti muutenkin kuvatut ja ohjeistetut laaja-alaisemmat toimenpiteet vallitsevat.
Suunnitelmaan liittyvästä vuorovaikutuksesta
Lähtökohtaisesti kerro kantasi- tyyppinen palautteen anto soveltuu parhaiten hanke- ja
kehittämistyyppiseen kommentointiin. 461 metsikkökuvion metsänhoitosuunnitelmien
kommentointiin se ei ole kovin hyvä työväline. Kattavampi kommentointi kyseisellä tavalla ja
nykyisellä aineiston laadulla vaatisi useamman henkilötyöviikon ajallisen satsauksen, mikäli
kommentointiin kuuluu perehtyminen esitykseen ja mahdolliset maastokäynnit.
Kommentoinnin työläys oli tiedossa jo 11.12.2019 pidetyssä sidosryhmätilaisuudessa. Tästä syystä
luontojärjestöjen edustaja pyysi kyseisessä kokouksessa viikon lisäaikaa kommentoinnille, joka
vaatii myös maastokäyntejä ja osuu pääosaltaan ylikiireiselle joulukuulle sekä vuodenvaihteen
välttämättömälle lepojaksolle. Suunnittelusta vastaava Tiina Saukkonen ei asialliseen
lisäaikapyyntöön halunnut suostua – pidämme tällaista menettelyä huonona
suunnittelijanvallankäyttönä.
Jatkotoimenpide-esitykset
Luontojärjestöt esittävät, että kaupunki palauttaa suunnitelman uuteen valmisteluun siten, että tässä
kommenttipaperissa esitetyt ongelmat saadaan ratkaistua. Olennaista ovat seuraavat toimet:
1) Lisätään olennaisesti kokonaan tai pääosin ilman hoitoa suunnitelmakauden ajan
kehitettävien metsien pinta-alaa siirtämällä merkittävä määrä nykyisiä toimenpidekuvioita
hoidon ulkopuolelle tai seurantakuvioiden luokkaan (”seurataan ja kaadetaan tarvittaessa
maalahopuuksi turvallisuusriskiä aidosti muodostavat puut”). Olennaisinta on turvata
nykyisellään arvokkaiden sekä arvokkaiksi lähivuosikymmeninä ilman hoitoa kehittyvien
metsien mahdollisimman luontainen kehitys.
2) Otetaan uuteen tarkasteluun suunnittelualueen metsien hoitoluokat siten, että arvometsien
hoitoluokkaan (C5) esitettyjen metsien määrää lisätään merkittävästi.
3) Lisätään monimuotoisuuden ja metsien puustorakenteen mahdollisimman luontaisen
kehityksen turvaamisen painoarvoa kuviokohtaisissa kehittämistavoitteissa.
4) Poistetaan pääosa esitetyistä harvennusluonteisista hakkuista pois lukien
puustorakenteeltaan yksipuoliset istutusmetsät sekä eräät muut erityistapaukset.
5) Poistetaan, kevennetään ja ohjeistetaan nykyistä paremmin toimenpiteet, joita on esitetty
liito-oravan, lahokaviosammalen ja muiden suojelua vaativien lajien kannalta tärkeisiin
metsiin.
6) Ohjeistetaan hakkuiden toteutus kuviotasolla huomattavasti selkeämmin epämääräisimpien
poimintahakkuiden, harvennusten ja pienpuuston hoitojen osalta.
7) Poistetaan ja/tai kohdennetaan rajatummin pääosa esitetyistä pienpuuston harvennuksista.
8) Muutetaan merkittävä määrä esitettyjä yksilöimättömiä yksittäisten puiden poimintoja
huonokuntoisten ja vaarallisten puiden poiminnaksi.
9) Ohjeistetaan lahopuun jättäminen selkeämmin varsinkin laajemmilla metsäalueilla, niillä
kuvioilla, joilla on jo nyt luontoarvoja sekä niillä kuvioilla, joilla arvojen kehityspotentiaali
on ilmeinen.
Muuta suunnittelujärjestelmästä
Luontojärjestöt ovat todenneet Helsingin luonnonhoidon suunnittelujärjestelmän laadun
heikentyneen olennaisesti vuoden 2017 organisaatiouudistuksen jälkeen suunnittelun laadun,
luontoarvojen huomioinnin sekä vuorovaikutuksen osalta. Ensimmäinen uuden mallin mukaan
laadittu luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma eli Pakilan ja Tuomarinkylän suunnitelmaluonnos
konkretisoi tason täydellisen romahtamisen.
Kokonaiskuva on sangen karu. Aluesuunnitelmat laaditaan metsänhoidon osalta täysin
epämääräisinä, niille hankitaan kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyntä ja sen jälkeen kaupunki
tarjoaa osallisille vaikutusmahdollisuuksia lähinnä kerro kartalla-tyyppisen, metsänhoitoasioiden
osalta ylityölään palautteenannon kautta. Lisäksi aineistot, joita voi kommentoida, ovat luokattoman
epätarkkoja ja epämääräisiä. Aineistot laitetaan nähtäville vuoden kiireisimpänä ajankohtana
muodossa, jossa kattavampi perehtyminen ja kommentointi vaatii henkilötyöviikkojen panostuksen.
Helsingin metsien valtakunnalliset virkistys- ja luontoarvot sekä kaupunkistrategian kirjaukset
huomioiden suunnittelussa tulisi pyrkiä ja pystyä paljon tätä kokeilua parempaan.
Helsingissä 14.1.2020
Antti Halkka & Aapo Salmela
puheenjohtaja & järjestösihteeri
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry
Jukka Hintikka
puheenjohtaja
Helsingin Seudun Lintutieteellinen yhdistys ry
Laura Räsänen & Tapani Veistola
puheenjohtaja & erityisasiantuntija
Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry
Lisätiedot: Keijo Savola, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri,
keijo.savola(a)gmail.com, 045-652 1974
Liitteet – pyydä erikseen toimistolta, ei nettiversiossa
Liite 1. Kuviokohtaiset kommentit
Liite 2. Pakilan ja Tuomarinkylän alueen lajihavainnot (Ida Korhonen, Olli Manninen ja Helena
Rautakoski)
Liite 3. Olli Mannisen tiedoksianto Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirille 12.1.2020
Liite 4. Toivolanpuiston alustava lahokavioydinalueen rajaus
Liite 5. Lystikukkulan ja Siliuksenmäen alustavat lahokaviosammalten ydinaluerajaukset
Liite 6. Rakovalkeantien metsän ja Kytöniityntien metsän alustavat lahokaviosammalten
ydinaluerajaukset