Suurpäästäjien maakunta
Uusimaa on maan väkirikkain maakunta lähes 1,7 miljoonalla asukkaallaan – väestöä on selvästi enemmän kuin Virossa, jossa asukkaita on 1,3 miljoonaa. Maakunta myös rasittaa ilmastoa päästöillään pienen valtion verran.
Suomen suurin päästölähde on Rautaruukin Raahen terästehdas Pohjois–Pohjanmaalla. Sen jälkeen neljä suurinta saastuttajaa on Uudellamaalla: Nesteen Porvoon jalostamo, Helen Oy:n Hanasaaren ja Salmisaaren hiilivoimalat, Fortumin Espoon Hanasaaren laitokset Finnoon lintualtaan vierellä sekä Vuosaaren maakaasuvoimala.
Nesteen Porvoon öljyjalostamo ja sen kylkeen rakennetut Borealis Polymersin kemikaalitehdas ja vetytehdas tuottavat yhteensä 3,7 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa. Tämä vastaa yli puolta koko Suomen henkilöautoliikenteen vuosipäästöistä.
Viron päästöihin Uusimaa ei sentään yllä, ellei kulutuksen kautta ulkomailla ja kotimaassa ennen kaikkea maataloudessa syntyviä päästöjä lasketa mukaan.
Päästöt ovat onneksi vähenemässä. Nesteen jalostamon päästöissä on pientä viilausta, kun energiantuotantoa modernisoidaan. Kivihiilivoimalat korvataan vähitellen laitoksilla, jotka eivät enää tee sähköä, jolloin polttoainetta säästyy. Esimerkiksi Hanasaaren voimala korvataan lähivuosina.
Voimaloiden sulkeminen on hidasta, eikä riitä viemään maakuntaa hiilineutraaliksi. Lisäksi lämpöä tehdään kivihiilen sijaan usein puulla, mistä on haittaa sekä luonnon monimuotoisuudelle että hiilipäästöille. Sillä vaikka puu lasketaan virallisesti hiilineutraaliksi, poltettava puu säilyttäisi usein hiilensä metsässä useita vuosikymmeniä.
Lämmön tarvetta olisi siis vähennettävä. Siinä toimivat energiamääräykset ja energiaremontit. Rakennusteollisuus vesitti muutama vuosi sitten rakennusten uudet energianormit, minkä seurauksena esimerkiksi pääkaupunkiseudun hurja rakentaminen lisää lämmönkulutusta nopeammin kuin kestävämpien rakennusnormien Ruotsissa.
Tosiasia onkin, että hiilineutraalius edellyttäisi päästöjen loppumista Uudellamaalla kokonaan. Hakkuiden vähentämisellä saataisiin vähän pelivaraa.
Maakunnan metsiä hakataan niin paljon, että vuosina 2016–2018 Uudenmaan metsät olivat päästölähde ilmakehään. Puuston kasvu oli vuonna 2018 noin 3,8 miljoonaa kuutiometriä, mutta hakkuut ja muu puuston niin sanottu poistuma 3,96 miljoonaa kuutiometriä.
Metsätkin siis päästivät hiiltä ilmakehään. Tämä on monen eteläisen Suomen maakunnan ongelma. Metsien hiilensidontaa on lähinnä maan pohjoisosissa, eikä pian sielläkään, jos monet sellutehdaskaavailut toteutuvat. Hakkuita pitäisi Uudellamaalla vähentää sekä luonnon monimuotoisuuden että ilmastopäästöjen takia.
Uudenmaan liitolla on tavoitteena hiilineutraalius vuonna 2035. Se pohjautuu paljon eri kuntien omiin lupauksiin, joiden mukaan ne ovat hiilineutraaleja vuonna 2030 tai 2035.
Kun lupauksia katsoo tarkemmin, esimerkiksi Helsinki ei pyrikään vuonna 2035 hiilineutraaliksi, vaan ”jäljelle jäävä 20 prosenttia päästöistä hyvitetään kompensoimalla”. Kompensoinnilla on kuitenkin vaikea saada oikeita päästövähennyksiä aikaan.
Jos Nesteen jalostamo jää, hakkuut Uudenmaan metsissä pitäisi lopettaa melkein kokonaan sen päästöjen hiilimäärän sitomiseksi pois ilmakehästä.
Pienet kunnat tuntuvat myös Uudellamaalla pääsevän ehkä parhaiten eteenpäin ilmastoneutraaliudessa. Hiilineutraalien kuntien verkostoon kuuluvat Porvoo ja iso määrä lännen kuntia: Hanko, Inkoo, Lohja, Siuntio ja Raasepori. Ne pyrkivät 80 prosentin päästövähennykseen jo vuoteen 2030 mennessä.
Ilman asukkaiden osallistumista hiilineutraali Uusimaa jää haaveeksi. Kuntien ja seurakuntien metsänhakkuita pitäisi vähentää, missä kuntalaisten aktiivisuus ja vaatimukset voivat olla avuksi. Jokainen voi vaikuttaa talossaan tai taloyhtiössään energiavallankumoukseen. Jos omistaa metsää, sen hakkuiden rajoittaminen on yksi parhaista tavoista toimia ilmaston hyväksi.
Suurimmat päätökset tehdään kuitenkin poliittisesti. Uusmaalainen voi vaikuttaa maakuntansa päästöihin myös vaatimalla Suomen turvepeltojen raivauskieltoa. Hakkuitakin pitäisi rajoittaa Uudenmaan lisäksi koko maassa!
Antti Halkka
Kirjoittaja on Suomen Luonto -lehden toimituspäällikkö ja
Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja
Kirjoitus on julkaistu Uudenmaan Luonnonsuojelijassa 18.5.2020.
Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistyksen jäsenyys on teko luonnon ja ilmaston puolesta. Mikäli et ole vielä jäsen, liity nyt!