Huutomerkki!

Kävelen usein kuvassa olevan “saunan” ohi. Lähirannoillani Helsingin Vuosaaressa reittini kulkee paikkoihin, joissa luonto on läsnä. Mereltä tuulee, linnut askaroivat puuhissaan, lehtien värit vaihtuvat kesästä talveen. Tuolla saunalla olen nähnyt ihmisiä ehkä kerran näinä vuosina. Siinä se seisoo tyhjänä.

Pompöösi rakennelma saa pohtimaan, mikä oikeus meillä ihmisillä on rakentaa rannat, tuhota metsät lähellä ja kaukana, kaivaa turpeet soista, suistaa eliöt sukupuuttoon, päästää ilmaan liikaa kasvihuonekaasuja ja heitellä meriin muoviroskaa. Vaikka tiedämme, että pitäisi tehdä toisin, muuttaa kurssia tykkänään. Nopeasti ja paljon!

Raha, tuo nykyjumala, hallitsee meitä näkymättömällä kädellään. Tarvitsemme koko ajan lisää, enemmän ja parempaa: lisää tavaroita, uudempia puhelimia, autoja, isomman talon, enemmän elämyksiä. Lomamatkalle lämpöön on ehdottomasti pian päästävä, mieluiten kauas. Onhan tässä nyt kärsitty.

Korona-aika, jonka viime keväänä uskoimme päättyvän pian, sai kulutuksessamme aikaan pienen notkahduksen. Päästömme pienenivät. Mutta vain hetken, sillä Raha, tuo ukkoylijumala, vaati taas pyörittämään pyöriä kiihtyvällä vauhdilla. Ja ennusteet lupaavat lisääntyvää kulutusta, enemmän tavaraa – hinnalla joka sopii meille, mutta ei maapallon elonkehälle.

Elämme kriisiaikoja. Muutenkin kuin koronan suhteen. Lämpeneminen kiihtyy, jos jatkamme Business As Usual eli samaan malliin. Se jatkaa nousuaan vaikka saisimme päästöt nollaan heti. Sukupuuttoaalto vyöryy luonnossa kiihtyvällä vauhdilla. Emmekä edes tunne kaikkia maailman lajeja.

Miksi otsikossa on huutomerkki? Siksi, että luonto huutaa meille ihmisille! Se pyytää apua. Mitä Sinä sanoisit lajinsa viimeiselle tai sille, jonka koti juuri häviää? Saimaannorpalle, hömötiaiselle, hillerille, järvitaimenelle, steppilasikaskaalle tai hitupihtisammaleelle? Niille, joilta koti häviää, kun metsä kaatuu, vedet pilaantuvat ja täyttyvät levästä tai joiden kodin päälle rakennetaan taloja, teitä, ratoja. “Hei sori, nyt on vähän kiire, nyt ei pysty! Katellaan!”  Todellako?

Luontoa hävitämme me täällä – ei vain joku jossain Kaukoidässä tai Afrikassa. Mikä on Sinulle tärkeää? Minulle tärkeitä ovat tuon lähirannan vanhat puut. Se, että voin istahtaa kivelle katsellen merta ja rauhoittua. Tuntea jalkapohjan alla sileä kallio, pulahtaa uimaan. Ihmetellä lapsenlapsen kera puukiipijälintua, kun se kiipii kaarnaista runkoa pitkin ylös.

Ursula Immonen, toiminnanjohtaja
Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri

Kirjoitus on ilmestynyt Uudenmaan Luonnonsuojelijassa 1.3.2021.