Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri

Uusimaa
Navigaatio päälle/pois

Neljä uutta valitusta Sipoon rakennus- ja ym­pä­ris­tö­va­lio­kun­nan päätöksistä

Sipoon vaakuna.

[Piiri valitti aiemmin Helsingin hallinto-oikeuteen kolmesta valiokunnan 15.12.2021 kokouksen päätöksestä: LINKKI]

Sipoon kunnan rakennus- ja ympäristövaliokunta päätti 27.1.2022 kokouksessaan hyväksyä neljä suunnittelutarveratkaisua ja poikkeamislupaa. Kaikki neljä päätöstä olivat esittelevän viranhaltijan päätösesityksen ja eriävän mielipiteen mukaan lainvastaisia. Lupapäätökset vaarantavat maanomistajien tasapuolisen kohtelun ja suunnitelmallisen yhdyskuntarakenteen kehittämisen. Piiri valitti päätöksistä Helsingin hallinto-oikeuteen 7.3.2022. Piiri valitti myös kolmesta aiemmasta luvasta, jotka valiokunta hyväksyi 15.12.2021.

Myönnettyjen lupien vaikutukset syntyvät pääosin kerrannaisvaikutuksista. Mikäli haetut luvat myönnettäisiin, tulisi vastaavat luvat myöntää myös muille vastaavassa asemassa oleville maanomistajille. Lupien myöntäminen ei myöskään ole linjassa valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (VAT 3.1) ja maankäyttö- ja rakennuslain yhdyskuntarakenteen eheyttämistavoitteiden kanssa, sillä lupien kerrannaisvaikutukset ja suunnittelemattoman rakentamisen lisääntyminen pääkaupunkiseudun kasvupainealueella ovat omiaan hajauttamaan yhdyskuntarakennetta. Myös rakentamisen luontovaikutusten arvioinnin, riittävien viher- ja virkistysalueiden määrittelyn sekä mahdollisten kaavan yhteydessä luonnonsuojelualueiksi merkittävien alueiden ja niiden toimivan verkoston suunnittelun kannalta laajalle leviävä lain vaatimuksista tinkivä poikkeuslupakäytäntö olisi haitallinen VAT:n ja MRL:n tavoitteiden vastainen kehityssuunta.

Esittelevä viranhaltija totesi eriävässä mielipiteessään: ”Tämän nyt kyseessä olevan luvan kanssa samaan aikaan on valiokunta myöntänyt myös kolme muuta vastaavaa lupaa. Lisäksi tällä valtuustokaudella valiokunta on myöntänyt myös useita muita suunnittelutarveratkaisuja ja poikkeamispäätöksiä, joissa viranhaltijan valmistelema päätösesitys on ollut kielteinen. Valiokunnan yksittäisistä ratkaisuista koostuva lupapäätösten joukko ei ohjaa rakentamista maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla. Toiminnallaan valiokunta sivuuttaa myös kunnanvaltuuston hyväksymät kaavat. Tässäkin tapauksessa voimassa olevan Sipoon yleiskaava 2025:n perusteella alue on taajamatoimintojen aluetta ja se on tarkoitettu asemakaavoitettavaksi. Mikäli alue kuitenkin rakentuu vähitellen yksittäisten lupapäätösten myötä, ei lopputulos tule vastaamaan sitä, mitä yleiskaavassa on tarkoitettu. Tällöin alueen kehittyminen ei ole valtuuston hyväksymän kaavankaan mukaista.

ELY-keskuksilta vietiin valitusoikeus suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamislupapäätöksistä Sipilän hallituksen ns. KARALUSU-lakiuudistuksen myötä vuonna 2017. Kuntien lautakunnat voivat poliittisilla enemmistöpäätöksillä ohittaa valmistelevien viranhaltijoiden näkemyksen eikä valvova viranomainen ELY-keskus voi valittaa päätöksestä vaikka se olisi lainvastainen. Näin monien päätösten laillisuuden valvonta on jätetty kansalaisjärjestöjen varaan.

Sipoon rakennus- ja ympäristövaliokunnan 27.1.2022 kokouksen pöytäkirjan voit ladata tästä:

Piirin valitukset löytyvät alta. Lupapäätösliitteisiin sisältyy henkilötietoja emmekä julkaise niitä netissä.