Viherkehä on pääkaupunkiseudun henkireikä
Uudemaan piiri on tuonut ekologisten yhteyksien merkitystä päättäjien ja suunnittelijoiden tietoisuuteen muun muassa seminaarisarjalla. Uudenmaan tärkein ”vihreän infrastruktuurin” osa on pääkaupiunkiseudun Viherkehä.
Pääkaupunkiseudun kiertävä Viherkehä alkaa Sipoonkorpi-Östersundomista ja kaartuu mm. Petikon, Nuuksion järviylängön ja Meikonsalon kautta Porkkalanniemelle sekä Kopparnäsiin ja Störsvikiin.
Viherkehää ja sen kytkeytyneisyyttä muihin luontokohteisiin tulee edistää suojelun ja kaavoituksen avulla. Pelkästään arvokkaita yhteisömetsiä on Viherkehän alueella tuhansia hehtaareja. Viherkehän yhtenäisyyttä voidaan parantaa myös teiden alituksin ja ylityksin esimerkiksi viherkansilla.
Viherkehä alkaa Östersundomin lintuvesistä ja Mustavuoren lehdosta, joiden alueella on matalia merenlahtia, rannikon reheviä lehtoja, kallioluontoa ja hoidettuja perinneympäristöjä. Viherkehä jatkuu Sipoonkorpeen, joka on jyrkkä- ja pienipiirteistä kallioiden, kangasmaiden ja soiden mosaiikkia. Kallioilla on vanhoja kilpikaarnamänniköitä, joista osa lähes luonnontilaisia. Alueen reunoilla ja purolaaksoissa on runsaasti edustavia lehtoja. Metsiä ympäröivät arvokkaat kulttuurimaisemat.
Huomattava osa Sipoonkorven metsistä on ollut vuosikymmeniä nykymetsätalouden ulkopuolella. Iäkkäiden metsien osuus on eteläsuomalaisittain suuri. Luonnontilaisia puroja on paljon, osa niistä viimeisiä meritaimenen kutujokia. Sipoonkorven lisäksi Östersundomin lintuvedet ja Mustavuoren lehto sekä näihin liittyvät yhteiskunnan omistamat suojelu- ja virkistysalueet kuuluisivat laajasti tuetun ehdotuksen mukaan Sipoonkorven kansallispuistoon.
Petikko on monipuolinen luonto- ja virkistysalue Länsi-Vantaalla. Petikkoon kuulvan Vestra-Herukkapuron alueelta on edelleen olemassa luonnonsuojelulliseti arvokas metsäinen yhteys Espoon puolella sijaitsevaan Tremanskärrin suojelualueeseen ja sen lounaispuolitse Kalajärvenkallioiden kautta varsinaiseen Nuuksion järviylänköön. Tämä metsäekologinen yhteys on luonnonsuojelubiologisesti erittäin merkittävä, sillä se edistää lajivaihtoa Nuuksion ja Petikon arvokkaiden luontoalueiden välillä. Savimaiden ja rehevien metsien Petikko muuttuu kallioiseksi Nuuksion järviylängöksi Kalajärven ”pussinkaulan” kohdalla. Kalajärven ympäristössä on menossa useampikin asemakaavahanke, jotka pahimmissa muodoissaan katkaisisivat yhteyden.
Nuuksion järviylänkö on pääkaupunkiseudun tärkein metsämanner eli laaja yhtenäinen metsäalue. Järviylänkö on Suomen mittakaavassa ainutlaatuisen laaja ja monipuolinen luonnontilaisen kaltaisten eteläisen taigavyöhykkeen metsien, soiden ja pienvesien kokonaisuus. Vain osa näistä sijoittuu nykyisille suojelualueille. Nuuksio on Suomen tärkein metsäinen virkistysalue. Alueen metsämannerluonteen ja luonnontilaisuuden sekä riittävän laadukkaiden virkistysympäristöjen säilyttäminen edellyttää nykyistä laajempaa arvokkaiden luontokohteiden turvaamista.
Vajaa kolmannes Nuuksion järviylängöstä on kansallispuistoa, muuta Natura 2000-aluetta, muita luonnonsuojelualueita tai kaavojen suojelualuevarauksia. Loppuun järviylänköön sisältyy yhteisöjen ulkoilualueiden sekä normaalissa talouskäytössä olevien metsien lisäksi jonkin verran myös rakennettuja alueita. Nuuksion reuna-alueita uhkaa rakentamisen levittäytyminen. Alueen luonto- ja virkistysarvoja uhkaavat yksityisten sekä osin myös yhteisömetsien liian voimaperäiset metsänhakkuut.
Kirkkonummen Keskusmetsä sijaitsee Kirkkonummen itäosassa. Masalan ja Kirkkonummen keskustan välillä on säilynyt hämmästyttävän runsaasti luonnonarvoiltaan merkittäviä metsäkohteita. Alueelta löytyy luonnontilaisen kaltaisia runsaslahopuustoisia kangasmetsiä, vanhapuustoisia lehtoja, kalliomänniköitä ja myös edustavia, vesitaloudeltaan luonnontilaisen kaltaisia korpia. Metsät ovat asukkaille tärkeitä virkistysmetsiä, niinkuin muutkin viherkehän metsät.
Meikon alue levittäytyy Meiko-järven ympärille Kirkkonummen ja Siuntion kunnissa.
Viherkehän toinen pää on Porkkalanniemen eteläkärki, joka jakautuu kolmeen arvokkaaseen alueeseen: Lähteelän ulkoilualue ja Vadet-Sundsin luhta siihen liittyvine pääosin luonnontilaisine metsineen, Stora Svartön saari sekä Vetokannas-Pampskatan. Porkkalanniemi on lintuharrastusalueena valtakunnallisesti tärkeä. Erityisesti siellä retkeillään muutontarkkailuaikoina, mutta alue on nykyisellään ympärivuotisessa retkeily- ja virkistyskäytössä.
Yli puolet alueista voidaan luokitella luonnontilaisen kaltaisiksi vanhoiksi metsiksi. Porkkalanniemelle tyypillisiä ovat luonnontilaisen kaltaiset vanhat kalliomänniköt. Kaikilta alueilta löytyy jonkin verran kuusivaltaisempia vanhoja metsiä. Alueella on merkitystä myös korpien ja metsäluhtien sekä kallioiden ja lehtojen suojelun kannalta. Huomattavaa arvoa on pääosin rakentamattomilla mannerrannoilla, jotka täydentävät hienosti Kirkkonummen saariston Natura 2000 –aluekokonaisuutta. Porkkalanniemen eteläkärki on valtakunnallisesti arvokas kallioalue.Valtaosa alueista on voimassa olevassa yleiskaavassa sekä Uudenmaan maakuntakaavassa osoitettu virkistysalueiksi. Stora Svartön saari sekä valtaosa Vetokannas-Pampskatanmetsistä sisältyvät Natura 2000 -ohjelmaan. Niiden suojelun toteutuskeinona on kuitenkin Kirkkonummen yleiskaava, joka ei estä metsänkäsittelyä.Vadet-Sundsin suojelualuevarauksen ympäristön arvokkaat metsät on yleiskaavassa osoitettu valtaosin rakennusalueiksi.
Porkkalassa oli jo yksi maamme ensimmäisistä kansallispuistoista vuosina 1938–1957. Kansallispuistokomitea esitti Porkkalaan uutta ja entistä suurempaa kansallispuistoa 1976, tuloksena oli luonnonsuojelualue 1995. Suomen luonnonsuojeluliitto on esittänyt Porkkalanniemeen kansallispuistoa vuonna 2002.
Kopparnäs-Störsvik on komea meri-metsä-järvikokonaisuus, joka kuuluisi luontevaksi osaksi mereistä Porkkalanniemen kansallispuistoa.
