Runomitalla ja tunteella luontokatoa vastaan

Luontokato on sana, jolle löytyy monenlaisia selityksiä. Kyse on luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä, karuimmillaan kokonaisten eliölajien häviämisestä maapallolta. Mutta me ihmiset voimme vaikuttaa ja auttaa vähentämään luontokatoa.

Luin tänään runon, jonka on kirjoittanut Maj ja Tor Nesslingin säätiön rahoittaman Silentopia-hankkeen tutkija Unni Pulliainen. Hän on väitellyt Helsingin yliopistossa filosofian tohtoriksi muurahaisten sosiaalisesta evoluutiosta ja omaa myös näyttämötaiteiden tutkinnon musikaaliteatterikoulusta Iso-Britanniasta.

Unnin runo Luontoo kato, luonto katoo herätti minussa monenlaisia ajatuksia ja tuntoja, ilosta suruun. Se muistuttaa, että vain sellaista voi suojella mistä välittää ja minkä ymmärtää. Luontokatoa koskettavasti käsittelevä teksti kysyy: Voitaisiko edes muistaa?

Suosittelen lämpimästi, että luet runon kokonaisuudessaan. Minussa se herätti monenlaisia tuntemuksia, kenties sinussakin? Ja mikäpä ohjaisi meitä toimintaan paremmin kuin tunteet!

teksti: Tuula Sjöstedt